K:n syntymä

Kiinnostusta tuntui tästä aiheesta löytyvän joten nytpä  tarinaa K:n synnytyksestä joka ei ihan putkeen mennytkään..

Raskausaika sujui minulla mainiosti. Voin sanoa, että raskaus oli helppo. Niille ihan viimeisille viikoille asti siis. Olin jo pitkin raskautta kokenut kipeitä supistuksia (ei mitenkään häiritseviä kuitenkaan) ja viimeisillä viikoilla ne vain lisääntyivät ja saivat pontta. Synnytyksen odoteltiin käynnistyvän jo muutaman viikon ajan. Yksi kerta käytiinkin turhalla reissulla sairaalassa. Tämän jälkeen olinkin todella kipeä enkä oikein päässyt enää liikkumaan mihinkään -sohvan vankina siis. Tuntui siltä kun synnytys yrittäisi käynnistyä mutta jostain syystä se ei onnistunut. Myöhemmän tiedon varassa näin ehkä olikin. Perjantaina päivää ennen syntymäpäivääni olo olikin sitten yllättävän hyvä. Mietin mielessäni josko tämä olisi tyyntä myrskyn edellä. Olin kuitenkin kovin skeptinen. Kävimme kaupassa ja ostimme herkkuja synttäriaamun aamupalaa varten.

IMG_3559.JPG

Mutta niinhän siinä sitten kävi, että synttäriaamiainen jäi syömättä kun aamuyöstä jostain syystä havahduin. Hetken kuluttua menivätkin vedet ja rauhalliseen tahtiin alettiin miettimään sairaalaanlähtöä. 
Sairaalassa koin pienen pettymyksen kun suurempaa edistystä ei ollut tapahtunut sitten viikon takaisen väärän hälytyksen. Pääsin kuitenkin saliin sillä kohdallani oli infektioriski elokuisen Thaimaan sairaalareissun takia. Siitä alkoikin sitten pitkä taival. 
IMG_5672k.jpg
Ensialkuun oltiin rauhallisin mutta odottavaisin mielin. Synnytys tuntui mielenkiintoiselta kokemukselta. Kipu yltyi mutta pystyin vielä kestämään sen. Jumppapallon päällä istuminen ja sänkyyn nojaaminen supistusten aikana toimivat kohdallani hyvin. Minulla ei ollut suurempia toiveita synnytyksen suhteen mikä tuntui kätilöitä hämmästyttävän. Ainoastaan ajattelin, etten halua epiduraalia kuin aivan pakosta -halusin jostain syystä selvitä ilman. Tämä jäi kuitenkin vain ihanteeksi. Synnytys pitkittyi ja pitkittyi ja aloin väsyä ja olla jo todella kipeä.
IMG_5679.JPG
Lopulta kuitenkaan mikään ei auttanut ja olo alkoi olla epätoivoinen. Elettiin jo sunnuntaita ja lääkäri oli todennut lapsen olevan virheasennossa. Tämä myös kuulemma aiheutti tavallista kovempaa kipua johon edes tuo epiduraali ei auttanut. Päätettiin kuitenkin yrittää vielä hetki mutta siinä vaiheessa tiesin jo itsekkin lopputuloksen. Olo oli turhautunut -kipu oli järkyttävää ja tiesin ettei se johda mihinkään.   Lopulta sunnuntaina iltapäivällä tehtiin päätös leikkauksesta ja minut vietiin leikkaussaliin. Sektio oli pahin painajaiseni joten olo tuossa vaiheessa oli hysteerinen. Toisaalta olin helpottunut -vauva syntyisi kohta ja spinaalipuudutuksen jälkeen kivutkin katoaisivat. Loppujenlopuksi leikkaus ei ollutkaan niin kamala kokemus kun olin luullut. Kokoonkursiminen ja siitä seurannut pahoinvointi sekä horkka olivat pahinta antia tuossa hommassa. Iltapäivällä syntyi hyvän kokoinen ja reipas poika. Raskausviikkoja oli tuolloin kasassa 39+2. Vesien menosta oli tuossavaiheessa mennyt 34 tuntia. Virallista synnytysaikaa mihinkään papereihin ei kirjattu. Se kuitenkin olisi hieman vähemmän kuin tuon 34 tuntia vaikka itse ajattelenkin synnytyksen kestäneen niin kauan.

IMG_5685p.jpg

Vauvan pesun ja punnitusten jälkeen mieheni palasi leikkaussaliin ja näytti kamerasta vauvan kuvat. Heti synnyttyäänhän en poikaa tietenkään nähnyt kuin vilaukselta. Minut vietiin seuraavaksi heräämöön ja tarkoitus oli, että pääsisimme parin tunnin päästä kaikki kolme tutustumaan toisiimme. Noh..sekään ei sitten mennyt kuten suunniteltiin. Minä vietin heräämössä kuusi tuntia sillä tunto ei palannut jalkoihini kunnolla. Sillä aikaa poika vietiin lastenteholle tulehdusarvojen ja huonon happisaturaation takia. Pääsin osastolle illalla ja katselin siellä hämmentyneenä kamerasta kuvia pojastani. Minulla oli poika mutta en ollut tavannut häntä.

IMG_5746.JPG
Seuraavana aamuna olin tottakai kipeä leikkauksen takia. Halu nähdä poika oli kuitenkin sen verran suuri, että nousin jo aamulla avustettuna ylös ja puolenpäivän jälkeen pääsin pyörätuolilla pojan luo. Ensitapaaminen tapahtui pojan ollessa noin 22 tunnin ikäinen.

Minä toivuin leikkauksesta nopeaan ja kolmantena päivänä pääsin kotiin. Tikit poistettiin viidentenä päivänä ja kivutkin olivat siedettävät. Muutaman päivän ajan sänkyyn pääsy ja sieltä nouseminen olivat vaikeita mutta muuten olin melko hyvävointinen.  Poika vietti muutaman päivän tuolla lastenteholla ja siirtyi sitten vielä muutamaksi päiväksi lastenosastolle. Mitään vakavaa ei pojalla missäänvaiheessa ollut. Suurin syy osastolla pitämiseen olivat nuo hieman koholla olleet tulehdusarvot ja siitä seuranneet antibiootit. Pojasta erossa olo oli koko synnytyksen rankin juttu ja jos joku jäi harmittamaan niin se oli tuo ensimmäinen vuorokausi jolloin en poikaa edes nähnyt.

IMG_5839.JPG

Teiltä tuli myös muutamia kysymyksiä aiheeseen liittyen.  a_millia kysyi mitä olisin kätilöiltä toivonut ja mikä oli hyvin hoidettua. Kätilöiden osalta olen todella tyytyväinen synnytykseen. Henkilökunta Oys:illa oli erittäin mukavaa eikä mitään suurempaa jäänyt hampaankoloon. Mitään en oikein osannut toivoakkaan joten siinä suhteessa ei tarvinnut pettymyksiäkään kokea. Loppuvaiheessa minua ainoastaan vähän häiritsi erään kätilön..noh..sanotaanko hyssyttely. Supistuksen aikana todettiin, että sehän on ihanaa -tarkoittaa, että vauva on tulossa! Noh..tuossa vaiheessahan jo kaikki tiesivät, että leikkuulle mennään joten en kaivannut mitään tekopirteyttä tai hyssyttelyä. Tuntui, että minua hyssyteltiin kuin lasta. Olen kuitenkin aikuinen ihminen ja kestän kuulla totuuden. Mielestäni ei olisi ollut yhtään väärin sanoa ihan suoraan, että pahaltahan tämä näyttää mutta yritetään kuitenkin hetki vielä.

jenni kysyi mitä olisin tehnyt toisin. Pakko sanoa, etten keksi mitään mitä olisin itse voinut muuttaa. Kauhena tekoni tai päätökseni siinä tilanteessa eivät olisi voineet muuttaa lopputulosta. Lähdin synnyttämään avoimin mielin ja luotin siihe, että paikalla on osaava henkilökunta. Näin mielestäni olikin. Ainoastaan tällä nykyisellä tiedollani sanoisin, että kotona olisi voinut olla pidempäänkin. Aika olisi kulunut varmasti kotona nopeaampaan ja mitään kiirettä sairaalaan ei todellakaan olisi ollut.

IMG_5707.JPG

tiiu kysyi miten selvisin sektiosta ja millaista jälkihoitoa haava vaati ja miten se rajoitti lapsen hoitoa. Kuten aiemmin kirjoitinkin toivuin todella hyvin. Suurempaa jälkihoitoa haava ei tarvitse -puhtaanapitoa ja ilmakylpyjä. Enemmän häiritsi synnytyksestä ja raskaudesta muistoksi jäänyt issias joka vaivasi kolme ensimmäistä viikkoa tehden kävelystä hyvin vaikeaa. Vauvan hoitoa haava kyllä rajoitti. Sairaalassa mies saikin ottaa vastuun vauvasta ja opetella vaipanvaihdot ja pesut siinä määrin kun vauvaa pääsimme hoitamaan -vierihoidossahan hän ei olenkaan ollut. Itse pystyin aluksi ottamaan vauvan syliin mutta en oikeastaan nostelemaan ja ihan alkuun en suuremmin pystynyt edes seisomaan hoitotason edessä. Tämän takia alkuperäisistä suunnitelmista poiketen mies jäi samantien isyyslomalle -aluksi en olisi pärjännyt yksin. Nopeasti päästiin kuitenkin siihen tilanteeseen, että pystyin hoitamaan poikaa normaalisti. Siinä määrin haava vieläkin häiritsee arkea, että en juuri vauvaa painavampia asioita voi nostella. Kauppaan lähtö pojan kanssa kaksistaan ei onnistu sillä en voi nostaa sekä vauvaa että kaukaloa. Tuostakin rajoitteesta päästään onneksi kohta eroon.

Siinä tulikin aikamoinen määrä infoa. Kysyä saa tietenkin jos jotain vielä haluat tietää. Vastailen mahdollisuuksien mukaan 😉

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle - -

7 kommenttia “K:n syntymä

  1. Moi! Minullakin takana sektio, tosin suunniteltu sellainen. Muistahan olla varovainen vatsalihastreenin kanssa, lääkärithän suosittelevat että vasta puolen vuoden jälkeen saisi tehdä suoria vatsalihasliikkeitä. Sen kyllä itsekin huomaa kun tulee ilkeä olo, jos liian aikaisin lähtee riehumaan. Mutta noin muuten kaikki liikunta on vaan hyväksi, niin ei pääse kiinnikkeitäkään syntymään, niinkus varmaan tiedät!

  2. Heidi: Tuosta vatsalihasten teosta en olekkaan saanut vielä mitään ohjetta. Aika hurjan pitkä aika on kyllä puolivuotta. Mutta onhan se tietenkin suuri leikkauskin. Kevyttä liikuntaa olen alkanut harrastamaan heti kun kroppa sen kesti -juuripa oman kuntoutumisen takia.

  3. Kiitos tarinasta :)<br /><br />Loppu hyvin, kaikki hyvin ♥

  4. Olipas ihana lukea tätä postausta! Ihana, että voitte kaikki nyt hyvin ja oot nauttinut vauvan kanssa olosta 🙂 Synnytyksestä ei tainnut puuttua jännitystä 🙂 Kiitos, kun jaoit meidän kanssa näin henkilökohtaisen asian! En tiennyt, että sulle on tehty sektio silloin kun kirjoitin sulle aiemmin omista kokemuksistani. Mun paranemista helpotti talvi ja ihana "sähkövuode", jolla sain sairaalassa pötkötellä niin vatsalihaksetkin sai levätä. Muuten sängystä nouseminen oli aika rankkaa. Sitä ei aina hoksaakaan ajatella, kuinka isosta leikkauksesta sektiossa on kyse. Nostan kyllä hattua sulle – oot tosi hienosti selvinnyt noinkin rankan synnytyksen jälkeen! <br /><br />Tuossa edellä puhuttiin vatsalihastreenistä. Se tosiaan kannattaa unohtaa yleensäkin synnytyksen jälkeen pitemmäksi aikaa (riippumatta synnytystavasta). Vatsalihakset tarvii aikaa palautua omiin uomiinsa ja liian aikaisin aloitetulla treenillä saa enemmän haittaa aikaan kuin hyötyä. Samoin lenkkeily (siis kaikki kävelyä rankempi) kannattaa aloittaa vasta muutaman kuukauden jälkeen (tämä kohdunlaskeuman välttämiseksi). Tämän tietty saatat jo tietääkin, mutta tulipa nyt kirjoitettua 😀 <br />Teillä on ihana vauva! Onnea vielä teille kummallekin! Eikö ole ihanaa olla perhe! Toivottelen teille oikein ihanaa kasteviikonloppua! Ja jään odottelemaan mahdollisia kuvia juhlista – oot varmasti koristellut paikat upeasti 🙂

  5. Aikamoinen kokemus takana, sekä sinulla että vauvalla. Tuo avoin mieli oli varmasti iso vahvuus – kun ei ole suuria suunnitelmia, ei muuttuvat tilanteet jätä suuria traumoja.<br />Meilläkin poika oli ensimmäiset tuntinsa lastenosastolla, joten voin uskoa, kuinka kamalalta on tuntunut olla pojasta erossa noin pitkään. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin <3

  6. a_millia: Kiva jos postauksesta oli iloa :)<br /><br />La Petite Princesse: Aivan. Mies totesikin pojan ensimmäisinä päivinä häävalssimme sanoin "alku kangerella saa jos loppu kaunis on". <br /><br />Jane: Tuota sairaalavuodetta tuli kyllä ikävä kotiin tultua! En ensi alkuun olisi millään päässyt sängystä ylös ilman sitä. Totta puhut, että on ihana olla perhe -ei sitä osannut edes kuvitella ennen lapsen syntymää <3<br /><br />Elma: Ajattelinkin ennen synnytystä, että suunnitelmat eivät kuitenkaan toteudu joten turha miettiä kauheana etukäteen. Ja niinhän siinä kävi. Traumoja en kuitenkaan synnytyksestä saanut vaikka se aika hurja kokemus olikin. Homma meni pieleen mutta minkäs teet. Pääasia, että poika on terve ja hyvinvoiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *