Pienen lapsen vanhemmat tuppaavat monesti unohtamaan itsensä vauva-arkea pyörittäessä. Ihanaahan se vauvan kanssa olo on mutta tottahan se vanha tuttu toitotus on, että vanhempien pitäisi välillä ottaa sitä kuuluisaa omaa aikaakin. Pikkuhiljaa olen oppinut ottamaan omaakin aikaa ja kyllä sitä jaksaa sen jälkeen paremmin. Ei sen oman ajan tarvitse olla kovin suurta -omaa aikaa se yksin lenkillä käyntikin on.
Mutta jos vaikka itsensä muistaakin niin entäs se parisuhde? Monestikko sitä muistaa ottaa aikaa myös sille, että ollaan vain kahdestaan? Kyllä se melko helposti jää..Meillä tehtiinkin nyt päätös siitä, että vähintään kerran kuussa vanhemmilla on ”treffi-ilta”.
Meillä vain ei juurikaan ole mahdollisuuksia jättää poikaa hoitoon -eikä siihen suunnatonta hinkua olekkaan. Onneksi K menee yleensä (nykyisin meillä kyllä hammaskeiju sotkee hieman yöunia) aikaisin nukkumaan ja omaakin aikaa jää sitten illasta. Yleensähän sitä tulee sitten tehtyä kotitöitä, istuttua koneella tai jumahdettua telkkarin ääreen. Nyt sitten tarkoitus on sillointällöin yksi ilta omistaa sille, että ollaan yhdessä. Tehdään ruokaa, syödään rauhassa ja juodaan lasi viiniä. Ei avata televisiota..tai jumahdeta koneen äärelle.
Ehkä me joskus päästään niille ihan oikeillekkin treffeille…