Pidennyksistä

Joku hetki sitten minulta pyydettiin postausta hiustenpidennyksistä. Mietin hetken mitä sanottavaa minulla muka aiheesta olisi? Mikään asiantuntija en todellakaan ole. Päätin nyt kuitenkin toteuttaa toiveen ja kerron nyt omia kokemuksia niiltä osin kun niitä löytyy.

Eniten minulta löytyy kokemusta teippipidennyksistä. Ensimmäisen kerran otin teipit kesällä 2008 häitäni varten.

hiukset.jpg

Teipit ovat nopeat laittaa ja käytössä yllättävän miellyttävät. Netistä löytyy paljon videoita siitä miten pidennykset laitetaan. (esim. tämä) Tarpeeksi näppärä laittaa nämä kaverin avustuksella itsekkin päähän. Itse taitaisin kuitenkin kallistua ammattilaisen puoleen kun kokopään pidennyksistä puhutaan. Itse laitolle kun ei hirvittävästi (hiuksen hintaan nähden) tule hintaa. Minulla teipit pysyivät hyvänä noin pari kuukautta jonka jälkeen kasvava hius alkoi takkuuntua liikaa. Poistoon tarvitaan oma aineensa ja muutoinkin poisto on melkoisen inhaa hommaa…Hyvä puoli teipeissä on se, että niitä voi käyttää useampaan otteeseen. Riippuen tietenkin myös siitä miten hoidat hiusta…
IMG_3456.JPG
Sinetit minulla on ollut kertaalleen. Ne otin pari vuotta sitten Thaimaassa. Laatu on varmasti parempi Suomessa mutta olihan se edullista ottaa pidennykset reissunpäällä! Pidennysten laitto oli puuduttavaa hommaa -sääliksi kävi ystävääni joka istui paikallisessa kampaamossa koko tuon ajan odottelemassa minua. Näitä pidennyksiä ei voi uudelleen käyttää ja omani olivat päässä n. 1-2kk. Sinetit ovat ihan ok eikä minulla näistä mitään pahaa sanottavaa ole mutta teipeistä tykkäsin ehdottomasti enemmän!
IMG_0455.JPG
Lisäksi minulta löytyy kokemusta myös klipsupidennyksistä. Nämä eivät siis ole mikään pysyvä ratkaisu vaan pidennys kiinnitetään nimensä mukaan klipsuilla oman hiuksen sekaan. Helppo laittaa eikä rasita omaa hiusta! Itse olen käyttänyt yleensä juhlissa yms. Näitä saakin nykyään melko hyvin. Omani ostin aikoinani ebaystä ja laatu oli mitä oli. Lopulta päätyivät siskoni rastoiksi 😀  Moni on kehunut mm. Rapunzel:in hiuksia. Parilta tutultani löytyykin kyseisen firman pidennykset ja minusta ovat vaikuttaneet todella hyvälaatuisilta. Itse olen suunnitellut (hoitovapaalla saa kyllä tosiaan suunnitella..sitten joskus..) klipsujen tilausta. Kasvattelen polkkaa ja haluan siinä pysyä arkisin. Välillä on kuitenkin kiva vaihtaa ilmettä ja viettää päivä pitkillä kutreilla. Myöskään pidennysten hoitorumbaan en jaksaisi lähteä juuri nyt!
IMG_3253.JPG
 Ja sitten se hoitaminen! Pidennyksiä pitää todellakin hoitaa huolella jos ei halua päähänsä monta sataa maksanutta harakanpesää! Hyvät ohjeet löytyvät mm. täältä. Tärkeintä on mielestäni muistaa ettei harjaa pidennystä tavallisella harjalla, ei mene nukkumaan hiukset kosteina ja että käyttää pidennyksille sopiva tuotteita. Moni kehui Redkenin All Soft:ia pidennyksille sopivaksi ja itse olenkin käyttänyt aina juuri tuota sarjaa. Lisäksi on hyvä muistaa käyttää myös hiuksiinjätettävää hoitsikkaa!
Toivottavasti tästä postauksesta oli hieman apua niille jotka pidennyksiä harkitsevat!
Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *