Ajan patinoimaa

Minulla on ollut pitkään haaveena korvata ruokapöydän tuolit vanhoilla ajan patinoimilla tuoleilla. Nämä sitten bongasin pari viikkoa takaperin tori.fi:stä. Istuinpäälliset toki menevät vaihtoon mutta tuohon kuluneeseen pintaan en aio koskea -vaikka ilmeisesti myyjä oletti minun nämä maalaavan. Tykkään tuoleista juuri tuollaisina vanhoina ja kuluneina.
IMG_4191.JPG
IMG_4193.JPG
IMG_4195.JPG

Lämmintä ylle

Talvi sitten tulla tupsahti tänne Oulun suunnalle sillä aikaa kun olimme K:n kanssa reissussa. Onneksi talvikamppeet hommattiin jo hyvissä ajoin. Iskin tuohon Ticketin haalariin kynteni samantien kun näin myyjän niitä syksyllä laatikosta purkavan. Suurin osa tämän talven mallistoista on ollut pettymyksiä -kasarikuosit eivät vain iske. Mutta onneksi löytyi tämä ihanuus. 
IMG_4266.JPG
Ylläri ylläri ruskea väri ja tähdet upposivat tähän äitiin. Iso etu on, että tuohon kyseiseen väriin sopii asusteeksi miltei mikä vain. Yllätin itseni hankkimalla K:lle keltaista..keltainen on yleensä kuulunut inhokkeihini. Ja tähtiä lötyy myssystäkin..tottakai…
IMG_4265.JPG
Kengät osti mummo jo viime talvena. Melko riskaabelia ottaen huomioon, että tulevan talven koon voi vain arvailla. Kävi mäihä ja kengät ovat nyt juuri sopivat. Että mummolle tiedoksi tämä 😉 Vielä pitäisi hommata ns. paremmat kengät. Eräitä Kavat:in söpöyksiä hypistelin jo kaupassa eilen mutta toistaiseksi saivat jäädä odottamaan.

IMG_4269.JPG

Kotona taas

Heippa blogiinkin! Me pidettiin K:n kanssa hieman lomaa ja vietettiin muutama päivä Helsingissä tädin luona -siitä on johtunut siis totaallinen blogihiljaisuus. 
IMG_9532.JPG
K matkusti ensimmäistä kertaa lentokoneessa ja äidin peloista huolimatta matkat menivät hyvin. Paluumatkalla nousu tainnutti pienen miehen täysin ja ressukka nukkui koko matkan sylissäni. Muutenkin reissaaminen tuntuu sujuvan pojan kanssa jo hieman paremmin -ehkäpä emme jumitukkaan kotiin siihen asti kun poika on täysi-ikäinen…heh..

IMG_9538.JPG

Nyt ollaan onnellisesti kotona ja katse pitäisi jo suunnata kohti arkea. Paljon kaikenlaista onkin taas lähiaikoina luvassa…
IMG_9554.JPG

Marikaijat

Marikaijaksi taisi eräs tuttava tätä firmaa tituulerata. Eli siis kosmetiikkafirma Mary Kay:tä. Tutustuin kyseiseen merkkiin loppukesästä ja nyt pidin omat kutsut. Vieraille Mary Kay oli uusi tuttavuus ja kaikki osallistujat kuulostivat todella tyytyväisiltä kutsujen jälkeen. Mary Kay kutsuilla kun on se ihanuus, että kaikkea päästää testaamaan -putsataan kasvot, puljataan voiteilla ja seerumeilla etsitään itselle sopiva meikkivoidesävy. Nyt rusketuksen kaikottua piti minunkin etsiskellä uutta sävyä. Tovin se otti mutta löytyipäs! Kaupassa leukapieleen testaamalla ei kyllä saa samaa lopputulosta aikaiseksi kun kokeilemalla miltä se sävy oikeasti koko kasvoilla näyttää.
marykay.jpg
Itse olen jo hieman hurahtanut kyseiseen merkkiin ja pyörittelen mielessä  myyjäksi ryhtymistä -leipätyön ohessa kosmetiikan kanssa puljaaminen olisi mukavaa vastapainoa. Ja kuten tuttu myyjä asian ilmaisi -on kiva kun on oma kemppari kotona!  Kevyttä hömppää kuten tämä blogikin. Saas nähdä mihin tässä pohtimisessa päädyn..

Pientä blogihiljaisuutta

Mansikkalassa podetaan inspiraatiopulaa. Lisäksi elämä tuntuu melko hektiseltä ja väsyttävältä joten jostakin se on aina pois…viime aikoina blogista. Hetken aikaa blogissa siis hieman hiljaisempaa. Eilen satoi täällä Oulun seudulla ensilumet ja valkoinen maa ainakin hetkellisesti piristi mieltä. Noh..hetken kuluttua muuttui talvinen sää kaatosateeksi. Ehkäpä lumentulon ja siitä automaattisesti heräävän joulufiiliksen myötä herää taas mansikkalakin eloon. Nyt kuitenkin päivitystahti toistaiseksi verkkaampaa. Mukavaa syksyn jatkoa ja talven odotusta ihanat lukijani <3
540340_329544037140041_750566094_n_large

Sisustuskutsuilla

IMG_9508.JPG
Näin syksylle tuntuu kasautuvan kaikenlaisia kutsuja. Minustahan tämä toki on vain ja ainoastaan positiivinen asia. Tänään pääsin elämäni ensimmäisille sisustuskutsuille –Living and Room kutsut olivat siis kyseessä.
IMG_9506.JPG
IMG_9513.JPG
Ja kyllähän mieli olisi tehnyt ostaa pieni pakettiautollinen tavaraa. Kuitenkaan mitään kummoisia tarpeita kodinhankintojen puolella ei ollut joten hillitsin itseni. Ikuisena harakkana sorruin kuitenkin koruvalikoiman edessä ja yksi koru oli pakko raapustaa tilauslappuun…sallittakoon nyt yksi pieni sortuminen.
IMG_9505.JPG
IMG_9503.JPG