Lomalla

IMG_0381.jpg

Heipat blogiin! Täällä on lomailtu ja nautittu lämpimistä päivistä. Joka päivä on suunnattu puistoon -milloin eväsretkelle ja milloin liikennepuistoon. Sääli vain K on vielä liian pieni liikennepuiston polkuautoihin mutta hauskaa näytti silti olevan. 

IMG_0393.jpg

IMG_0504.jpg

IMG_0506.jpg

IMG_0376.jpg

Viikonlopulle on sitten luvassa ihan älyttömän kivoja juttuja. En malta odottaa! Palaillaan niiden kuulumisten merkeissä ensi viikolla! 

Juhannus

Muutama  otos juhannuksestamme Kainuussa. Siinähän se juhannus sujui mökkeilen vanhempien kanssa. Aika normaali mökkiviikonloppu ilman mitään sen ihmeempää. En itse ole mikään suurin juhannusfani ja tämä tämmöinen sopi enemmän kuin paremmin. K:lla oli huisin hauskaa -mummo ja ukki, metsäretkiä, pannaria, jalkapalloa ja saunomista. Voi pienen miehen onnea taas!

IMG_0253.jpg

IMG_0303.jpg

IMG_0284.jpg

IMG_0246.jpg

IMG_0308.jpg

IMG_0332.jpg

IMG_0289.jpg

IMG_0281.jpg

Lastenhuoneessa

IMG_5922.jpg

Tänään muutama yksityiskohta lastenhuoneesta. Hieman kesken vielä tämäkin huone. Esimerkiksi seinälle tarkoitetut hyllyt odottavat edelleen kaapissa laittajaansa ja sitä myötä myös taulut puuttuvat. Ehkä me vielä joskus saadaan tämäkin valmiiksi.

IMG_5930.jpg

 

 

IMG_5927.jpg

IMG_5923.jpg

”Moikka!”

Reissussa vaan

Se on selvästi kesä. Huomaa siitä, että joka viikonloppu ollaan reissunpäällä. Tällä kertaa ilman K:ta tyttöporukalla. Suuntana oli Ranua jossa mökkeilimme ja hummasimme Ranuan eläinpuiston 30v juhlissa. Olipas vain mukava viikonloppu kera ihanien naisten! 

cats.jpg

Ja lisää kivoja reissuja on luvassa kesän myötä! Ihanaa aikaa. 

Viikonlopun starttaus

Jälleen eletään viikon parasta päivää. Minulla se on alkanut aamukahveilla kaupungissa ja pienellä shoppailukierroksella. Viikonloppu jatkuu kera tyttöjen. Kivoja juttuja luvassa! Ihanaa viikonloppua sinullekkin!

 

IMG_1460.jpg

 

 

Mekon kaveriksi

Elokuussa saan kunnian toimia hyvän ystäväni häissä kaasona. Perusnaisellisesti kaasopyyntö aiheutti heti vaatekriisin. Mekko löytyikin yllättävän helposti. Oasiksen oranssi mekko vei sydämeni. Nyt mietin mitä mekon kaveriksi? Mielessäni olen pyöritellyt mustia, valkoisia ja kultaisia asusteita. Vai  olisiko joku räväkämpi yhdistelmä sittenkin parempi? Mutta mikä? Asusteshoppailut taidan yrittää hoitaa loppukuusta kun suuntaan kesälomareissulle veljeni luokse Tallinnaan. Nyt mielipiteitä todellakin kaivataan!

 

Koko%20n%C3%A4yt%C3%B6n%20kaappaus%2011.

Koko%20n%C3%A4yt%C3%B6n%20kaappaus%2011.

Koko%20n%C3%A4yt%C3%B6n%20kaappaus%2011.

Keittiössä

IMG_5913.jpg

Tätä ”uutta” kotia en ole esitellytkään kuin olohuoneen ja makuuhuoneen verran. Päätin nyt laajentaa kotiesittelyä keittiön puolelle. Vuokrakodin keittiö nyt ei ole mikään unelmien täyttymys mutta menettelee. Tummanharmaasta kaakelista pidän kovasti mutta monen muun jutun valitsisin itse toisin. Tässä nyt kuitenkin muutama pieni maistiainen avokeittiöstäni.

 

IMG_5921.jpg

IMG_5917.jpg

IMG_5914.jpg

Terveiset Joensuusta

Heippa! Täällä ollaan reissattu. Käväistiin K:n kanssa ystäväni luona Joensussa. Joensuu on oma opiskelukaupunkini ja voi sitä kaipuun määrää mikä aina välillä valtaa sydämen. Oli ihana päästä pyörimään vanhoille kulmille ja ennenkaikkea viettämään aikaa ystävän ja hänen tyttärensä kanssa! 

IMG_0123.jpg

IMG_0136.jpg

 

IMG_0150.jpg

IMG_0147.jpg

IMG_0158.jpg

IMG_0154.jpg