Pentikiltä

Huomenta! Täällä vietetään kotipäivää pienen potilaan kanssa. Potilas nukkuu edelleen joten äiti ehtii vähän kirjoittelemaan 🙂

 

IMG_8210.jpg

Käväisin viikonloppuna Pentikillä. Lompakossa poltteli jouluna saamani lahjakortti ja päätin sen viimein käyttää. Seuraavia juttuja lähti mukaan.

IMG_8212.jpg

Liikkeesä näihin vateihin oli kasattu ihania asetelmia -kynttilöitä, tarjoiluja yms. Niistä inspiroituneena nappasin yhden mukaani. Tällä hetkellä tämä majailee keittiönpöydällä kera kynttilöiden.

 

IMG_8213.jpg

Ottimet meiltä puuttuivat. Näyttävät hyvältä vakoisen tarjoiluastian kanssa.

 

 

IMG_8206.jpg

Kylppärin ilmettä siistin pienillä säilytysjutuilla. Lasipurkki on vanulappuja varten ja kori päivittäin käytettävää kosmetiikka varten.

 

Viime aikoina on näköjään purrut joku ihme shoppailuinto. Jatkunut nämä ostokset nimittäin vielä vaatekaapinkin puolelle mutta siitä enemmän myöhemmin.

 

Minun Decoran ostokseni

IMG_8176.jpg

Oltiin Jaanan kanssa samiksia -viikon takaisella Decorareissulla tarttui mukaan prikulleen sama tyynynpäällinen. Samaista päällistä kuolasin jo ikkunassa yksi päivä ja nyt en voinut lähteä kotiin ilman sitä. Lisäksi mukaan lähti huonetuoksu kuoren muodossa -majailee nyt vaatekaapissani ja tuomassa ihanaa tuoksua vaatteisiin. Näin kaunis kuori voisi kyllä ihan yhtähyvin jäädä pöydälle somistamaan huoenetta.

IMG_8174.jpg

IMG_8177.jpg
 

Ihanan keväinen ylläri

IMG_8201.jpg

Hain tänään postista paketin ja mietin matkalla mikä se mahtaa olla. Kiva ylläri Yves Rocheriltahan siellä. Kaunis keväinen paketti kosmetiikkaa viikonloppua piristämään.

IMG_8190.jpg

IMG_8192.jpg

Kauniisti vaaleanpunaiseen pakattu paketti!

IMG_8196.jpg

Kaikenlaisia herkkuja sieltä löytyikin. Tuo Cherry Bloom tuoksu oli kiva yllätys -tykkäsin kovasti vaikka monista tuoksuista saan helposti migreeniä mutta tämä kevyt kukkaistuoksu sopi myös tämmöiselle tuoksuvammaiselle.

IMG_8202.jpg

Myös ihohuokosia supistava seerumi kuulosti mielenkiintoiselta. Pitänee testata…
 

Viikon paras päivä starttaa

Hei se on jo taas perjantai! Viikon paras päivä! Mitäs teidän viikonloppuunne kuuluu? Itsellä ei ole ihmeempiä suunnitelmia -kerrankin. Rennosti vain. Ensi viikko onkin senverran vauhdikas, että yksi rauhallisempi viikonloppu välissä tekee ihan hyvää.

 

IMG_8154.jpg

Nyt aamupuuro nassuun ja töihin! Ihanaa viikonloppua kaikille!
 

Vierailulla Decorassa

IMG_8171.jpg

Kuten olette ehkä lukeneetkin niin kävimme viime lauantaina ihanien Casa-sisarten Jaanan ja Helin kanssa vierailulla Oululaisessa sisustusliike Decorassa. Decora löytyy uusikadulta. Liian harvoin tulee tässä ihastuttavassa liikkeessä käytyä!

 

IMG_8125.jpg

Puitteet ovat upeat!

 

IMG_8136.jpg

Valikoimaa löytyy niin romanttisesta moderniin -kaikille jotain!

 

IMG_8135.jpg

IMG_8132.jpg

IMG_8131.jpg

IMG_8134.jpg

Decorasta löytyy oikeastaan kaikkea mitä tarvitsee -sisustustavaraa, huonekaluja, valaisimia, kattava tapettivalikoima, mattoja, kankaita..niin ja suunnittelupalvelu!

IMG_8151.jpg

IMG_8159.jpg

IMG_8168.jpg

IMG_8146.jpgIMG_8143.jpg

IMG_8131.jpg

IMG_8129.jpgIMG_8126.jpgIMG_8162.jpg

Eli Oulussa käydessäsi suosittelen suuntaaman Decoraan 🙂

 

 

Kiinnostaako ilmainen hemmottelu?

IMG_6011.jpg

Kuten olen joskus blogissa maininnutkin niin teen päivätyöni lisäksi ihonhoitokonsultin työtä. Ihana työ josta nautin kyllä valtavasti! Nyt hieman mainostan ja tarjoan Oululaisille lukijoilleni mahdollisuutta ilmaiseen hemmotteluhetkeen. Eli jos innostut emännöimään ilmaista ihonhoitoiltaa tai meikkineuvontaa niin kysäise lisää infoa ja laita minulle viestiä osoitteeseen mansikkapaikasta@gmail.com. Emäntänä saat aina itse valitsemansa tuotelahjan kiitokseksi -tänä keväänä palkitsen emäntiä vielä pienellä ekstraedulla 😉  Aikoja löytyy vielä keväälle ja kesälle ja teen keikkoja Oulussa ja oulun lähialueella. Satunnaisesti liikun myös Kainuun suuntaan joten sinnekkään tulo ei ole mahdottomuus. Rohkeasti vain yhteyttä siis!

 

IMG_4170.jpg

IMG_7275.jpgIMG_7273.jpg
 

Arvotaas vähän

Heippa! Kivat maanantait kaikille! Aloitetaas viikko kivalla jutulla eli arvonnalla. Jaossa olisi nyt 5 kahden lipun pakettia Helsingin messukeskuksessa järjestettäville kevätmessuille 3-6.4.

 

Kevatmessut14_etusivu_705x450_2.jpg

Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentia tähän postaukseen perjantaihin 28.3 klo. 20.00 mennessä. 
 

Taas makkarissa

IMG_8108.jpg

Katselin yksi päivä vanhoja kotikuvia blogista ja sitä kun makkarissa oli eri järjestys. No ei mennyt viittäkään minuttia siihen kun olin jo työntouhussa ja huonekalut löysivät tiensä vanhoille paikoilleen. Katsellaas kauanko tätä järjestystä pidän sitten.

IMG_8115.jpg

IMG_8116.jpg

K:n huoneesta toin toisen yöpöydän takaisin makkariin. Hetken yöpöydät ovat majailleet tosiaan lastenhuoneessa ja toimineet lelujen säilytyspaikkana.

 

IMG_8110.jpg

IMG_8122.jpg

Metallitähdistä innostuneena nappasin yksi päivä mukaani myös valkoisen version. Pakkohan se oli saada. Isompi musta tähti majailee olkkarissa ja valkoinen passasi kivasti makkariin.