Kun onni potkii

Viime vuosina elämä on heitellyt suuntaan jos toiseenkin. Kaikki ei mennyt ihan sen Pian suuren suunnitelman mukaan aina ja voin myöntää, että kovin vaikeitakin vaiheita on käyty läpi. Mutta sellaista elämä on -muuttuvaa ja ennalta arvaamatonta. Ehken ihan olisi arvannut vuosia sitten päätyväni Tornioon ja uusperheelliseksi mutta täällä sitä ollaan. Nyt jälleen elämä on mullistumassa kun onni ihan kirjaimellisesti potkii. Siellä se pienillä jaloillaan monottaa alavatsaani samalla kun kirjoitan tätä. Meidän perhe siis kasvaa pienellä ihmisellä kesällä. K:sta tulee isoveli ja voi tuota isoveljen onnea ja ylpeyttä jota olemme saaneet seurata. Mahaa silitellään ja sille jutellaan päivittäin. Älyttömän hellyyttävää <3 Toivottavasti edes osa tuosta innostuksesta säilyy vielä vauvan synnyttäkin.

 

3d%20ultra.jpg

Rakenneultrasta saatiin mukaan muutama 3D kuva vauvasta. Minusta kuva muistuttaa vastasyntynyttä K:ta paljon mutta toki tiedä näistä nyt vielä.

 

Blogiinkin palaa nyt varmasti tämän raskauden myötä vauva-aiheet taas mukaan. Työn alla on ainakin vauvan nurkkaus ja hankinnat mitä olemme uutukaiselle tehneet. Toiveita saa toki myös esittää niin vauva-aiheesta kun muutenkin blogin sisältöä koskien.

 

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *