Viimeisiä viikkoja pallomahana viedään. Kirjoittelin aiemmin näiden kahden eri raskauden eroista. Kovin erillaiset ovat tosiaan olleet. Vanhemman postauksen voi lukea täältä. Nyt loppumetreillä voin todeta samaa kuin aiemmin -toinen raskaus on ollut huomattavasti hankalampi. Moni on sanonut, että raskaudet hankaloittuvat kerta kerran jälkeen ja lisääntynyt ikä tekee varmasti osansa. Jälkikäteen voi sanoa, että K:n odotus oli helppo. Jaksoin töissä loppuun asti ja vielä äitiyslomalla kirjoittelin gradua ja tein esseitä pois alta (ja K:n synnyttyä tein gradun loppuun ja valmistuin -mistä ihmeestä sitä energiaa löytyi!) Nyt tuntuu, että olen viettänyt yhdeksän kuukautta kipeänä sohvanpohjalla. Liiottelua toki mutta siltä tuntuu kun muistelee tätä matkaa. Vaikka onnellinen raskaudestani olenkin niin täytyy myöntää, että nauttinut en tästä olosta ole. Kroppa ja sitä myöten myös pää ovat joutuneet niin koville, että odotan vain raskauden päättymistä.
Erilaista odotuksesta tekee tietenkin myös se, että kotoa löytyy esikoinen. Esikoinen joka vaatii oman huomionsa ja samalla tapaa raskautta ei tule fiilisteltyä ja kaikkea kirjattua ylös. Viime raskaudelta on kertynyt säntillisesti kuvia eri raskausviikoilta joista mahan kasvua voi seurata. Kirjoittelin myös pieniä muistoja talteen noilta viikoilta. Nyt sentään joku kuva mahasta on saatu ja kirjoittelut ovat todellakin jääneet! Toisaalta toisen vauvan kohdalla odotus on sinällään rauhaisempaa -toinen lapsi on elämänmuutos sekin mutta ei niin mullistava kuin esikoisen syntymä. Löytyy jo se varmuus, että pienen ihmisen saa pidettyä hengissä 😀 Ikäeroa lapsille tulee kuusi vuotta. Melko paljon mutta toisaalta ihanaa kun K on jo niin iso ja omatoiminen. K myös odottaa vauvaa suunnattomalla innolla ja vauva tuntuu jo nyt olevan K:n elämässä tärkeysjärjestyksessä toinen sitten äidin jälkeen. Juuri yksi päivä K totesikin, että hän odottaa sitä ”kun nähdään toisemme”. Pieni rakas <3 Hauskaa muuten, että minulla ja siskollani on miltei täsmälleen sama ikäero.
Tällä hetkellä eletään niitä viikkoja kun päähän mahtuu pitkälti vain yksi asia -synnytys. Täällä synnytysosastolle pääsi etukäteen tutustumaan toisin kuin aikoinaan Oysilla. Pienestä synnäristä jäi kyllä todella positiivinen kuva ja paljon hyvää olen kuullut Kemissä synnyttäneiltä. Pienessä paikassa on omat etunsa. Paljon olen miettinyt K:n syntymää sillä sehän ei mennyt aivan putkeen. K oli väärässä tarjonnassa ja synnytys pitkittyi eivätkä kipulääkkeet tehonneet. Lopulta synnytyksen pysähdyttyä 34h kohdalla päädyttiin sektioon ja K vietti viikon vauvateholla sekä lastenosastolla minun ollessa liikuntakyvyttömänä toisella puolen sairaalaa. Sektion takia minua on tarkkailtu nyt enemmän tässä raskaudessa. Sektiohaavaa ja sen mahdollista ohenemista on seurattu useampaan otteeseen -kaikki on kuitenkin ollut hyvin ja lupa normalille alatiesynnytykselle on saatu. Tämä on itsellä toiveissa ollutkin. Toki mielenpäällä liikkuu se fakta, että joskus nämä virheasennot johtuvat äidin rakenteesta ja tietenkin mieleen pomppaa välillä se ajatus, että no entäpä jos kaikki meneekin samalla kaavalla…Mielenkiinnolla silti odotan tulevaa ja sitä millainen synnytys tällä kertaa on edessä.
Tällä hetkellä kroppa valmistautuu selkeästi synnytykseen ja oireilee jo tulevaa. On päiviä jolloin supistelee kipeästi jatkuvasti. Välissä taas saattaa olla parempi päivä mutta sitten yöllä herätään supistuksiin ja aamulla maha tuntuu siltä kun joku olisi hakannut yön sitä pesäpallomailalla. Jos olisin matkassa ensimmäistä kertaa olisin varmasti jo tehnyt turhan reissun synnärillä väärällä hälytyksellä. Nyt kuitenkin on tiennyt, että tämmöistä alkusoittoa tämä vasta on ja matkaa voi olla vielä viikkoja edessä. Edessä siis vielä maltamatonta odottelua ja pienen tuloon valmistautumista. Sairaalakassin nyt ainakin voisi pakata loppuun…
Kuvat Jutta Huovinen