Hankinnat vauvalle: tärkeät ja turhakkeet

Raskausaikana listailin vauvalle tehtäviä hankintoja siitä vinkkelistä miten niitä oli tarvittu K:n vauva-aikana. Kuopus on kuitenkin opettanut, että kaikkea ei voi tietää valmiiksi yhden vauvan perustella. Päätinkin vähän koota ensimmäisen neljän kuukauden aikana todella tarpeellisiksi havaittuja tarvikkeita ja sitten taas niitä jotka osottautuivat melko turhiksi. Suluissa miten asiat olivat K:n kohdalla.

 

Tärkeät

-BabyBjörn sitteri  Ihan ehdoton kapistus. Varsinkin lelukaaren kera. H viihtyy tässä nykyään tosi hyvin ja hyvä niin -neidillä kun on taipumusta pulautteluun ja pystyasennosta on apua. Kyseistä sitteriähän voi käyttää jo vastasyntyneenä ja istuinta saa säädettyä eri asentoihin. Tämä on myös niin tukevaa tekoa ettei kaadu. (K:n kohdalla ajattelin tämän olevan liian kallis hankita vain sitteristä ja ostin edullisemman -K sai kaadettua itsensä sitterin kera nokalleen lattialle jo nelikuisena. Siinä kohtaa tajusi, että olisi pitänyt panostaa pitkäikäisempään versioon)

 

 

-Kantoliina ja Manduca  H viihtyy sylissä ja välillä on saatava kuitenkin kädet vapaaksi. Tässä kohtaa liinasta ja Manducasta on iso apu. Pienempänä myös parhaat unet nukuttiin manducan kyydissä. (Manduca ostettiin K:lle mutta hän ei siinä suuremmin viihtynyt. Jäi siis käyttö aika vähiin. Tuon kokemuksen perusteella ei olisi ollut hankintalistalla)

 

-Swaddle UP kapalopussi Vähän naureskelin tälle vielä raskausaikana mutta lopulta päädyin tilaamaan ja testaamaan olisiko tästä apu. Helppo tapa kapaloida vauva ja asento pussissa on vauvalle luontainen joten tarvetta riuhtoa itseään vapaaksi ei ole. Aiemmin K:n kanssa kokeiltiin muunlaisia unipusseja mutta yleensä niissä oli kiinnitys neppareilla ja K tunki jalkansa raoista ulos. Meinasi siis jäädä hankkimatta mutta kuulin onneksi niin monta hyvää kokemusta, että kokeilin.

 

Turhakkeet

 

-No ne vaunut. Äh! Voi sitä huudon ja itkun määrää minkä vaunut ovat meillä aiheuttaneet. Ensimmäiset pari viikkoa näitä pystyi käyttämään mutta sitten tuli stoppi. Nyt vaikuttaisi, että ongelma alkaa helpottamaan ja vaunuja käytetään jo satunnaisesti. Kunhan ratasosaan päästään niin homma helpottaa varmasti joten täysin turha hankinta ei toki ollut. (K ei huutanut vaunuissa muttei juuri nukkunutkaan. Vaunukoppa jäi aika vähälle käytölle mutta ratasosaan siirryttyä käyttöä oli paljonkin -ilman ei olisi pärjännyt!)

 

 

-Pinnasänky. Tätäpä en olisi arvannut! Ajattelin raskausaikana hölmösti, että tietenkin vauva nukkuu pinniksessä enkä kokenut perhepetiä omaksi jutuksi. Mutta H kaipaa läheisyyttä ja nukkuu vain vieressä. Ei puhettakaan muusta. Näin sujuvat yötkin helpommin ja äitikin saa edes vähän nukuttua. Pinnis toimii lähinnä tavaroiden säilytyspaikkana. (K taas nukkui parhaiten omassa sängyssä ja oli levoton vieressä -kovin ovat erillaisia lapsia!)

 

 

 

-Tutti. Juu ei ole kelvannut ensimmäiseen neljään kuukauteen. Miltei päivittäin on kokeiltu koska tutti helpottaisi niin paljon vaunu ja autoraivoamista. Lisäksi äitiä kyllästyttää välillä toimia tuttina. Kaikki mahdolliset mallit on kokeiltu mutta kaikki aiheuttivat syvää inhoa tytössä. Nyt pari päivää tutti on välillä kelvannut vaikka H ei ihan tajua vielä miten se pysyisi suussa. 4kk taitaa olla jonkinlainen rajapyykki tässäkin asiassa. ( K taas oli suuri tuttifani! )

 

Semmoisia tärkeitä ja turhia hankintoja meillä.

 

 

 

 

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle - -