Life and decoration blogista bongasin tämän alunperin maikkarin nettisivuilta bongatun jutun. Osui ja upposi niin kovasti, että halusin tuoda sen tännekkin. 


36227558_large.jpg


Kyky luopua jostakin haluamastaan on onnen olennainen osa. Bertrand Russell.

Me pidämme kiinni asioista, tunnetiloista ja tavoistamme, jotka ironisesti aiheuttavat meille kipua, stressiä ja turhaa kärsimystä. Sen sijaan että osaisimme päästää irti, takerrumme tapoihimme kaksin käsin. Opettele luopumaan asioista, jotka eivät palvele sinua ja hyvinvointiasi ja uskalla kokea muutos itsessäsi. Aloita vaikkapa näistä:


1. Luovu tarpeesta olla aina oikeassa

Monet meistä eivät kestä olla väärässä – senkään uhalla, että se loukkaisi muiden tunteita. Aina kun sinulle tarve haastaa riitaa sillä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, ajattele näin: "Olenko mieluummin oikeassa, vai olenko mieluummin hyväntahtoinen ihminen?"

tumblr_m8c7g48GCq1rcssqro1_500_large.jpg


2. Luovu tarpeesta hallita kaikkea

Opettele luopumaan tarpeesta kontrolloida kaikkea ympärilläsi – tilanteita, tapahtumia, ihmisiä. Ovat he joko sitten rakkaitasi, työtovereitasi tai sitten tuntemattomia, anna heidän olla sellaisia kuin he ovat. Ketään ei voi muuttaa, ihmiset voivat vain itse muuttua niin halutessaan. Jos sallit kaiken ja kaikkien olla sellaisia kuin ovat, sinunkin taakkasi kevenee. Sinun ei tarvitse hallita kaikkea.

3. Luovu syyllistämisestä

Opettele syyllistämästä toisia siitä, mitä sinulla on tai ei ole, mitä tunnet tai et. Lopeta voimiesi kuluttaminen turhaan syyllistämiseen ja ota vastuu omasta elämästäsi. Älä anna muiden ihmisten tekojen vaikuttaa sinuun! Ole vahva ja itsenäinen.

4886365762_55a58e3c20_b_large.jpg



4. Luovu itsetuhoisesta ajattelutavasta


Yleensä kaikista pahin ja ilkein vihollinen olemmekin me itse – ja ajatuksemme. Kuinka moni satuttaakaan itseään negatiivisen ja toistuvan itsetuhoisen ajattelutavan takia, haukkumalla itsensä maan rakoon ja toivomalla omaa katoamistaan täältä maan päältä? Älä siis aina usko omia ilkeitä ajatuksia itsestäsi. Olet hieno sellaisena kuin olet – ja olet paljon arvokkaampi, kuin mitä omat rumat sanasi sinusta väittävät. Uskalla katsoa itseäsi peiliin ja hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Luovu itsetuhoisista ajatuksista ja teoista, sillä miksi satuttaisit sitä kaikista tärkeintä ihmistä elämässäsi?

5. Luovu rajoittavista luuloista

Luovu ajattelemasta mitä voit ja mitä et voi tehdä, mikä mahdollista ja mikä mahdotonta. Tästä edespäin älä anna omien epävarmuuksiesi tai rajoittavien luulojesi pysäyttää sinua ja jäädä vangiksi tilanteisiin. Levitä siipesi ja lennä, vapaana.

431085_405306182865551_2142703321_n_larg



6. Luovu valittamisesta

Opettele lopettamaan turhasta valittaminen: ihmisistä, tilanteista, tapahtumista mitkä tekevät sinusta onnettoman, surullisen ja masentuneen. Kukaan ei voi tehdä sinua onnettomaksi, yksikään tapahtuma ei voi tehdä sinua surulliseksi jos et anna niin tapahtua. Älä aliarvioi positiivisen ajattelutavan voimaa!

7. Luovu turhasta kriittisyydestä

Luovu tarpeesta kritisoida tapahtumia tai ihmisiä, jotka ovat erilaisia kuin sinä. Me kaikki olemme erilaisia, silti samanlaisia. Me kaikki haluamme olla onnellisia, rakastaa ja tulla rakastetuksi ja me kaikki haluamme tulla ymmärretyiksi. Me kaikki haluamme jotain ja meiltä kaikilta halutaan jotain.

2805_273749152738492_315581768_n_large.j



8. Luovu tarpeesta tehdä vaikutus

Lopeta yrittämästä niin kovasti olla jotain sellaista mitä et ole, jotta ihmiset pitäisivät sinusta. Se ei toimi niin päin. Sinä hetkenä kun lopetat yrittämästä olla jotain mitä et ole, kasvojesi päältä tippuu naamio, joka on peittänyt sinut itsesi. Sinä hetkenä kun hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet, löydät ympäriltäsi ne ihmiset, jotka pitävät juuri sinusta ja ovat sinun arvoisia ystäviäsi.

9. Luovu muutoksen vastaisuudesta

Muutos on hyvästä. Se auttaa sinua liikkumaan paikasta A paikkaan B. Se saattaa olla ensin pelottavaa, mutta luota siihen että muutos auttaa sinua kehittymään ihmisenä ja kaikkia ympärilläsi olevia. Seuraa onnea, luota muutokseen – älä vastusta sitä.

10. Luovu leimaamisesta

Älä enää tuomitse tai leimaa tilanteita, tapahtumia, paikkoja tai ihmisiä, joita et ymmärrä, jotka ovat mielestäsi pelottavia tai outoja. Yritä olla avoin, äläkä tuomitse ketään tai mitään suoralta kädeltä. Mieli toimii vain ollessaan avoin.

tumblr_m7prutCODD1ryp7jko1_500_large.png



11. Luovu peloista


Pelko on vain illuusio, jota ei ole olemassa – sinä itse luot sen, ruokit sitä ja annat hallita sinua. Vanha sanontakin menee: Ainoa asia mitä meidän tulee pelätä, on pelko itse.

12. Luovu tekosyistä

Anna kaikille tekosyillesi heti potkut. Sinä et enää tarvitse niitä. Tekosyyt vain rajoittavat elämää ja valintojen tekoa, tarmoa ja motivaatiota. Sen sijaan että kasvaisimme ja kehittyisimme ihmisinä, me valehtelemme itse itsellemme käyttäen kaiken maailman tekosyitä. 99, 9 prosenttisesti käyttämämme tekosyyt eivät edes pidä paikkansa.

13. Luovu menneisyyden haikailusta

Menneisyydestä on hyvin vaikea päästää irti. Etenkin silloin kun menneisyys näyttää paremmalta, kun taas tuleva pelottavalta. Mutta fakta on, että aina tämä hetki on ainoa todellinen asia, mitä meillä nyt on. Uskalla elää, äläkä jää katsomaan taaksesi – ei kannata kävellä eteenpäin selkä menosuuntaan päin. Tärkeintähän on matka, ei määränpää.

529973_501003406582458_1438176855_n_larg


14. Luovu riippuvuudesta

Sinä hetkenä kun osaat irrottaa sinua kahlitsevista tarpeista ja riippuvuuksista, saavutat rauhan. Muista, ettei rakkaus ja riippuvuus kulje käsi kädessä: et voi olla kenestäkään riippuvainen. Harjoittelu tekee mestarin, anna itsellesi aikaa.

15. Luovu elämästä elämääsi muiden mukaan

Liian moni meistä elää elämää, joka ei ole heidän omansa. He elävät elämäänsä niin kuin muut meiltä odottavat, mitä muut ajattelevat olevan parasta meille. Esimerkiksi monet vanhemmat vaativat lapsiaan harrastamaan harrastuksia, joita he itse olisivat halunneet harrastaa tai sysäävät meitä opiskelemaan sellaista alaa, joka näyttää hyvältä ansioluettelossa. Ystävämme, vihollisemme, opettajamme, työtoverimme, seurustelukumppanimme, valtio tai media sysäävät meitä elämään elämää, jonka he luulevat olevan meille parhaaksi.

Älä käännä selkääsi sisäiselle äänellesi, intuitiollesi. Älä yritä miellyttää vain muita toimimalla vain muiden ihmisten odotusten mukaisesti, vaan elä oma elämäsi.


309927_208361155932005_2029035683_n_larg