a9a3250df57afcbec74a77998f2821e7.jpg

 

Ihanaa aurinkoista sunnuntaita! Näyttäisi, että saadaan kevät tänne pohjoiseenkin. Pari päivää sitten tuli taas lunta mutta nyt hellitään auringolla. Ajatukset alkavat risteillä kesässä. Yleensä kesäni ovat olleet täynnä ohjelmaa ja kalenteri pursuaa. Viime kesänä oli poikkeus -en juurikaan suunitellut etukäteen kesää vaan otin ihan lomana loman ja tehtiin asioita jotka sillä hetkellä tuntuivat hyvältä. Tämä tuntui hyvältä ja sillä linjalla mennään nytkin. Renolla asenteella. Minun luonteellani on melko haastavaa olla suunnittelematta kaikkea mutta yritys on kova.

 

c54e62991c9fbd33ab27ce0ee4c2f73f.jpg

 

Toki kuitenkin toiveita ja haaveita ja joitain suunnitelmiakin kesälle on. Asioita joita haluaisin ehtiä tekemään. Ensimmäisenä listalle nousee ystävät ja perhe. Näille on arjessani ollut liian vähän aikaa ja kesällä onneksi tätä pääsee paikkailemaan. Perhe ja monet ystävistäni asuvat muilla paikkakunnilla joten siksikin arjen viipellyksessä ne tapaamiset monesti jäävät..

a8b900dc9b03558f77b977a96744a38f.jpg

 

Sitten mökki! Lapsesta asti olen tottunut viettämään kaikki (enkä edes liioittele..) vapaapäiväni metsän keskellä perheeni mökillä. Niinpä näin aikuisiässä välillä tulee pahoja vierotusoireita kun hujahtaa kuukausia ilman mökkeilyä.

 

580c789ded6ceeafdf71b792b0d57ac6.jpg

 

Road trip! Tästä olen haaveillut vuosia ja tämä on ainut kalenteriin jo merkattu juttu. Pakataan auto ja lähdetään -no jonnekkin! Minne nokka näyttää :)

 

193191aa380503d95c527bc6b4ce5c37.jpg

3e17e74ab3a7809ccac3d3692edfbff2.jpg

 

Reissut nyt muutenkaan eivät ole mitenkään vastenmielisiä ;) Mukava olisi myös piipahtaa veljen luona Tallinnassa. Ja riittäisihän näitä kohteita.

 

c5c0af0ac8843c7d722c64154b20ea77.jpg

 

Sitten yksi asia jota kesässä aina odotan -piknikit! Kesän parhautta.

 

1c2391902c4d284bd0332a169b9e7b13.jpg

 

Ja ylipäätään ne hitaat, rauhalliset päivät. Kun voi tehdä mitä huvittaa. Aamukahvit parvekkeella, hyvä kirja ja nurmikolla lokoilu. Oi ihana kesä!

 

48cf51a6f023fd55e6751f60879646cb.jpg

 

Kuvat Pinterest