olohuone%20valo.jpg

Olen esteetikko henkeen ja vereen. Varsinkin kotona sen huomaa. Sisustus on ollut intohimoni nuoresta asti. Lukion ensimmäisen vuoden jälkeen päätin jättää lukiopinnot kesken ja lähteä opiskelemaan sisustusta. Toisin kävi. Hyvä niin (vaikka Pia 16-vee olisi varmaan kuollut kauhusta jos olisi kuullut, että myöhemmin opiskelee yliopistossa) Lukion jälkeen vielä hetken haaveilin alasta -hain muotsikkaan mutta ovi ei silloin auennut. Voi voi kun muistelen niitä nuoren tytön raakileen töitä joilla sisään pyrittiin. Asiat menevät vähän eri tavalla kuin sitä nuorena ajattelee -oma ala löytyi aivan muualta. Rakkaus kauneuteen jäi kuitenkin.

 

olohuone.jpg

 

Taitaa olla jo kuusi vuotta siitä kun löysin blogimaailman -löysin kanavan johon purkaa tätä luomisvimmaani. En osaa enää kuvitella, että sisustus voisi olla työni (toki koskaan ei voi sanoa ei koskaan) mutta kyllä intohimoni ja blogi on väline toteuttaa tätä harrastusta.

 

partylite.jpg

Jäin miettimään näitä kun yksi ilta kasasin tätä kynttiläasetelmaa olohuoneeseen. Miten rakastan näperellä tämmöisiä juttuja ja miten sielu lepää kauniissa asioissa. Miten hassun onnelliseksi ihminen tuntee itsensä siivotussa kodissa palavia kynttilöitä katsellen -onni on pienissä asioissa.

 

olohuone%20kynttil%C3%A4t.jpg

 

Näihin mietteisiin. Ihanaa lauantaita sinulle! Minulla vierähtää viikonloppu toisen intohimoni -kosmetiikan parissa. Lähden tekemään kodin sijaan naisista kauniita :)