Sairaalakassin sisällöstä löytyy netistä vaikka minkälaista ohjetta. Tälläkin kertaa tuli googletettua asiaa, vertailtua listoja ja mietittyä vähän edellistä synnytystä ja mitä siellä todella tarvitsi. Ihan älyttömästi en tykkää pakata mukaan ja esimerkiksi sairaalassa mennään sairaalan vaatteilla. Kaikki mukaan otettava mahtuu hyvin tuohon uuteen hoitolaukkuun jonka nappaan mukaani. Kassin sisältö on suunnilleen tämä:

 

sairaalakaukku%20sis%C3%A4lt%C3%B6.jpg

- Neuvolakortti (se tärkein mukaan otettava!)

-Tens-laite (kunhan haen sen lähempänä laskettua aikaa vuokralle)

-Omat lääkkeet

-Puhelin ja laturi

-Hygieniatarvikkeet: shamppoo, hoitoaine (nappaan testeripussit mukaan), kasvojen puhdistus, kasvovoide, deodorantti, hammasharja ja tahna.

-Siteitä ja liivinsuojuksia (sairaalasa mennään toki sairaalan omilla siteillä)

-Mehiläisvahavoide (käy niin huulivoiteeksi ja kuivalle ja ärtyneelle iholle)

-Eteriiset öljyt (ainakin nuo kaksi kuvassa näkyvää lähevät mukaan synnytystä varten. Mietin vielä nappaanko esim. vielä laventelin mukaan.)

-Pientä evästä

 

sairaalalaukku%20kosmetiikka.jpg

 

-Vaateet kotiinlähtöä varten (pakkasin mukaan Noshin T-paitatunikan ja äitiyslegginsit. Ehkä vielä neuletakki? )

-Imetysliivit (maito nousi niin hitaasti viimeksikin, että yhdet varmasti riittävät)

-Tabletti, kuulokkeet ja laturi. (puhtaasti viihteeksi jos synnytys pitkittyy ja sairaalassaoloa varten synnytyksen jälkeen.)

- Hiusharja ja pompuloita

 

sairaalakassi.jpg

-Varulta vielä muutama meikkituote jos jaksan lähtiessä meikata: cc-voide, ripsientaivuttimet ja ripsiväri.

-Varulta miehelle vaihtovaatteet.

 

Vauvan kotiinlähtövaatteet ja kaukalon saa mies tuoda tullessaan kun lähdetään kotiin. Samoiten mietin, että mies saattaa joutua tuomaan minulle toiset kengät! Kuten K:ta odottaessa on minulla nytkin runsaasti turvotusta ja jouduin hankkimaan kaksi (!) numeroa isommat kengät. Jos nesteet ehtivät lähteä liikkelle ennen kotiinlähtöä niin tarvitsen eri kengät kotiutumiseen. Viimeksi jouduin sektioon ja turvotus vain lisääntyi tämän takia -toiset kengät olivat siis aivan turhat ja raskausajan isoissa baltsuissa lähdettiin kotiin.

 

Tuleeko mieleen jotain tärkeää jonka unohdin?