Pientä muutosta kirppislöydön ympärille

 

Kävelin tuossa eräänä päivänä kirppiksen ohi ja bongasin ikkunasta tämän isohkon buddha-patsaan. Näin sen heti sieluni silmin kotonamme. Niinpä hetkeä myöhemmin kävelin pitkin Tornion katuja buddha kainalossa herättäen hilpeyttä vastaantulijoissa.

 

 

Patsaan myötä muuttui olohuoneen kaapinpäällinenkin. Koulutaulu lähti varastoon ja tavaramäärä väheni muutenkin. Ensin tämä asetelma tuntui jotenkin kolkolta mutta nyt olohuoneen ilme tuntuu sittenkin raikastuneen. Näin pimeänä aikana kaipaankin enemmän vaaleutta ja selkeyttä.

 

Korikin on uusi ja se kätkee sisäänsä vauvalelut joita on alkanut ilmestymään kotiimme. Tuo lankamatto ärsyttää omaa silmää jo aikalailla ja hankitalistalla on uusi isompi matto -sopivaa ei vielä ole vain tullut vastaan.

 

Valon lisääntyessä

Päivä jatkuu jo aimo harppauksin. Nautin niin paljon lisääntyneestä valosta ja selkeästi sitä alkaa heräilemään jostain kaamoskoomasta. Kotiakin on alkanut taas katselemaan uusilla silmillä ja pieniä päivityksiä tulee tehtyä. Ihan ensimmäisenä osa verhoista vaihtui vaaleampiin. Pimeyden jälkeen haluan maksimoida valon! Suurin osa verhoista on edellisen asunnon jäljiltä mutta K:n huoneeseen tilasin uudet. K:n huoneesta lisää sitten myöhemmin.

 

kotona%20tulppaanit.jpg

Tulppaaneja tulee kannettua taas kotiin joka viikko -varma kevään merkki meillä! Olohuoneeseen olen ruvenut haalimaan vähän väriä. Pitkään olen pohtinut mikä väri sinne sopisi mutta ihan hirveänä ei tullut räväytettyä -lisäsin nimittäin sinistä ja harmaata. Ei siis mitään väri-ilottelua! Tuo kuitenkin pientä lisä tilaan.

 

kynttil%C3%A4%20hm.jpg

kynttil%C3%A4t.jpg

kotona.jpg

Joko teillä alkaa lähestyvä kevät näkymään sisustuksessa?

Kalkkimaali

Olohuoneen seinät maalattiin kalkkimaalilla. Pitkään olikin jo poltellut päästä kyseistä maalia kokeilamaan. Sävyksi valitsin sävyn nimeltä concrete. Pohjalla oli vähän sinertävä vaaleanharmaa maali ja jollain sabluunalla tehty maalattu teksti. Teksin kävin läpi hiekkapaperin kanssa ja sain aika hyvin katoamaan joten toisin kuin ajattelimme seinää ei tarvinnutkaan pohjamaalata. Kahden olohuoneen seinän maalaamiseen meni kaksi pussia maalia -seinät maalattiin kahteen kertaan tällä määrällä.

maalausta.jpg

Maalipussi sekoitetiin sankossa 1,7 l vettä ja sekoitettiin hyvin. Yksi vispilä piti hommaan uhrata -muuten olisi jäänyt paukkuja. Maali on aika vetistä joten lattia pitää suojata tosi hyvin. Jokainen siveltimenveto tulee näkyviin joten kannattaa vähän miettiä miten maalia seinään vetelee. Maalausvaiheessa seinä oli aika villi -ei kannata kuitenkaan säikähtää -lopputuloksen näkee vasta maalin kuivuttua.

kalkkimaali%20concrete.jpg

Tässä näkyy hauskasti ero. Toinen seinä vähän kuivahtanut ja toinen juuuri maalattu.

 

kalkkimaali%20ero.jpg

Ja sitten lopputulos. Sävy on todella kaunis ja pinta ihanan elävä ja kodikas. Kalseisiin seiniin saatiin todellakin eloa tällä!

 

kalkkimaali%20olohuone.jpg

 

Olohuone ja suunnitelmia

Aika samalta näyttää nyt olohuone kun edellisessäkin kodissa. Samat huonekalut samoissa paikoissa. Vähän tylsän näköistä on vielä kun kaikki hakee paikkaansa. Viikonloppuna olohuoneen seinät saavat kuitenkin uuden ilmeen. Nykyiset seinät ovat kuluneet ja proppuja yms täynnä. Sohvan takana olevalle seinälle on joku vielä tehnyt tuollaisen tekstin joka saa kyllä minulta lähtöpassit. Tarkoitus on toteuttaa viimein unelmani kalkkimaalilla maalaamisesta ja sitä aletaan sutimaan seinille huomenna. Jännää nähdä lopputulos!

 

olohuone.jpg

teksti%20olohuone.jpg

kalkki.jpg

Hiljaista on

Mansikkalassa on melkoisen hiljaista nykyään. Johtuu siitä, että elämässäni on menossa yksi kiireisimmistä ja varmasti stressaavimmista ajanjaksoista. Blogeissa käydään ohimennen puhelimella ja konetta ehtii harvoin aukaisemaan. Instan puolelle ilmestyy sillointällöin kuvia -sieltä voi kurkata jos hidas päivitystahti blogissa alkaa risomaan. Paljon kaikenlaista olisi mielenpäällä tänne tuotavaksi mutta sitten kun siihen on aikaa. Ihanaa alkanutta viikkkoa!

 

ty%C3%B6piste.jpg

rasiat.jpg

olohuone%20ty%C3%B6piste.jpg

Sisustustuliaiset

Matkalta tarttui mukaan toki jotain kotiinkin. Isomman Eiffel-tornin olin jo päättänyt kotiuttaa -ennestään kun kotoa löytyi vain minikokoinen muisto.  Lisäksi kojuista tarttui mukaan pari julistetta joista toiseen ryntäsin ostamaan kehykset heti kotiuduttuani. Näin jo ostohetkellä tämän sieluni silmin olohuoneessa.

 

pariisin%20tuliaiset.jpg

eiffel.jpg

 

Toinen juliste odottaa vielä kehyksiä ja sijoituspaikkaa. Alunperin etsiskelin tuon tyylistä koulutaulua pitkään mutta tuloksetta. Tämä ajaa kyllä asiansa siinä suhteessa.

 

anatomia.jpg

 

Lisäksi matkalaukkuun tuli hankittua mukavasti lisäpainoa tällä Buddhapatsaalla. Tällekkin sijoituspaikkana makuuhuone oli heti selvyys.

budha.jpg

pariisista.jpg

Rennosti vaan

Eihän tämä kesäsää valtavasti ole tänä vuonna suosinut. Mutta noh..sadepäivinä voi sitten luvan kanssa ottaa rennosti. Sateiset hämärät illat ovat myös oivaa aikaa sytytellä kynttilöitä ja fiilistellä.

 

vapaailta.jpg

Vapaaillan tunnelmaa -ei ole kiire mihinkään. Kirja käteen ja vaakatasoon sohvalle.

 

 

vadelmat.jpg

Vichystäkin tulee juhlavampaa kun sekaan heittää hieman jäisiä vadelmia.

 

tarjotinp%C3%B6yt%C3%A4.jpg

olohuone%20sadeilta.jpg