DIY imetyskoru

 

Imetyskoruja näkyy nykyään paljon ainakin somessa. Päätin kokeilla moisen tekoa itse ja helppoahan se toki on. Tarvittiin silikonihelmiä, nyöriä ja turvalukkoja. Sitten vain luomaan oman näköisiä yhdistelmiä. Tarvikkeita löytyy hyvin ihan suomalaisista nettikaupoista eikä hinta per koru paljon päätä huimaa.

 

silikonihelmet%202.jpg

imetyskorut%202.jpg

 

Helppoa kuin heinänteko. Yhden korun K halusi tehdä ja olisi varmaan väkertänyt lisääkin jos vaan materiaalia olisi ollut loputtomasti.

 

imetyskoru%20helmet.jpg

K%20ja%20koru.jpg

imetyskoru%20turkoosi.jpg

 

 

Vaatekaapin uudet peruspalikat

vaatteet.jpg

Vaatekaappi on päivittynyt hieman joulun aikaan. Kengät ja laukku ovat olleet pitkään hankintalistalla -neule oli puhdas heräteostos välipäivien alesta mutta on osoittautunut varsinkin näin pakkasilla monen asun pelastajaksi.

 

kors%20jetset.jpg

Michael Korsin Jetset on pyörinyt aarrekartoissani jo hyvän tovin. Tässä laukussa yhdistyvät kaikki vaateeni perus arkilaukulle niin muodon, materiaalin ja koonkin puolesta. Ja konjakki on ehdottomasti värinä suosikkini niin kengissä kuin laukuissakin. Haavelaukku löytyi jouluna paketista -ilmeisesti olin ollut kilttinä.

 

nilkkurit.jpg

Konjakin väriset nilkkurit ovat olleet ostoslistalla siitä lähtien kun edelliset tulivat tiensä päähän -eli miltei jo vuoden. Sopivia ei vain ole löytynyt. Vaatimuksena oli siro malli, kunnon pohja (en todellakaan lähde luistelemaan tuonne lumeen ja jäähän sileillä pohjilla) ja materiaali nahkaa. Nämä löysin pitkän selailun jälkeen Zalandolta pienellä alella.

 

uudet%20vaatteet.jpg

Tällä hetkellä kaikki osaset ovat olleet kovassa käytössä. Suosikkini juuri nyt on yhdistää nämä mustaan tyköistuvaan mekkoon ja paksuihin sukkiksiin. Myös moni muu kaapissani majaileva mekko heräilee varmasti taas eloon näiden myötä.

 

 

Vaatekaapin raivausta

Täydellinen vaatekaappi on ikuinen projekti -montakohan vuotta siitä ollaan tässäkin blogissa puhuttu. Vuosien saatossa olen saanut välillä vaatevarastoni hyvinkin vähiin mutta monesti sitten huomannut, että kovin tyhjiin kuihtunut vaatekaappi ei palvele myöskään kovin hyvin. Aina puuttui jotain olennaista -ei ollut treenivaatteita, juhliin ei oikein löytynyt päällepantavaa tai pesuvaraa oli niukasti. Ehkä se on sekultainen keskitie joka pitäisi löytää -liika minimalistituuskaan kun ei tunnu toimivan minulla muttei valtava vaatevarastokaan.

 

vaatekaapilla.jpg

Muuton jälkeen huomaan hamstanneeni vaatetta. Nyt sitten päätin tehdä ratsian kaapilleni ja käydä läpi mitä siellä oikeasti on kun tuntui, että se sama vanha laulu ”ei ole mitään päällepantavaa” alkoi taas. Minulla on tapana tyhjätä koko kaapin sisältö ja miettiä asukokonaisuuksia olemassaolevista vaatteista. Näin tein nytkin. Tässä vaiheessa mietin myös puuttuuko vaatekaapista jotain oleellista. Pitkään kaapista puuttui esim musta neuletakki -kuvassa näkyvän mustan onlyn takin ostin tätä tarvetta täyttämään nyt.

 

vernada%20koru.jpg

 

Osan vaatteista laitoin suoraan kirppiskasaan ja huonokuntoiset menivät roskiin. Tämän lisäksi otin nyt todella armottomasti kaapista pois vaatteita joita en ollut käyttänyt aikoihin mutten raaski luopua. Pakkasin ne yhteen matkalaukkuun ja matkalaukku varastoon. Näin vaatteet ovat tallessa jos sattuisinkin niitä tarvitsemaan. Jos niitä ei kaipaile voi ne hyvillämielin laittaa myöhemmin kiertoon.

 

paitis%20ja%20farkut.jpg

 

indiska%20tunika.jpg

 

Jäljelle jäi nyt vain oikeasti niitä suosikkivaatteita joita kuitenkin pidän päivästä toiseen. Kaappiin tuli tilaa ja nykyään siellä olevat vaatteet ovat helpommin yhdisteltävissä. Aamun pukeutumisrumba helpottui taas kummasti ja kaapissa onkin yhtäkkiä päällepantavaa.

 

vaatekaappi.jpg

 

 

 

 

Viime aikoina

Blogissa on ollut hiljaista näin syksyn tullen. Välillä on tullut napattua kuva sieltä ja täältä mutta postaukset ovat jääneet tekemättä. Syksyn aikana on ihasteltu kaunista ruskaa ja ihmetelty hiipivää pimeyttä ja ilmassa jo enteilevää talvea. Vieraistakin ollaan saatu nauttia -niin ystäviä kuin perhettäkin on käynyt kylässä Torniossa. Marykayta on tehty tunnetuksi markkinoillla ja naistenilloissa -paljon olen myös tavannut uusia ihania ihmisiä näissä merkeissä. Ehdittiinpä käydä myös koko perheen voimin minilomalla Ylläksellä. Joka syksyltä tuttu kaamosväsymys alkaa painaa ja sen taltuttamiseen mietin taas keinoja -kohtalotoverit saavat vinkata parhaat niksinsä!

 

tornio.jpg

markkinat.jpg

 

yll%C3%A4s.jpg

Ylläksen poluilla seikkailemassa.

 

korvikset%20noitarumpu.jpg

Reissusta tuliaisena noitarummut korvissa.

 

keng%C3%A4t.jpg

 

drinksut.jpg

Ystävä toi tuparilahjaksi ihanat lasit -tokihan niihin piti kehitellä söpöt drinksut.

Reissushoppailut

tuliaiset.jpg

Reissussa shoppailu lähtee helposti käsistä ja esim. Barcelonasta tuli ostettua hutejakin. Nyt minulla oli ihan lista mitä oikeasti kaipaan kaappiin ja päätin ettei heräteostoksia tehdä. Noh..yksi lipsahdus sattui -tuo tunika hyppäsi silmille ja rakastuin mutta muutoin pysyttiin listan puitteissa ilman sitä ”tarvitsen ainakin viidet balleriinat vaikka on syksy kun nää on niiiiin ihania” hösötystä. Muutama juttu jäi vielä uupumaan mutta jatketaas metsästystä Suomen puolella.

 

takki.jpg

tunika.jpg

paita.jpg

 

 

Pakkauslista kaupunkilomalle

Matkan lähestyessä aloitin miettimään hyvissäajoin vaatteita mukaan. Koitan pakata mukaan aina järkevästi ja jättää ylimääräisen kotiin. Tykkään myös selata esim. pinterestin pakkauslistoja ja muokata niistä omannäköisiä. Oma matkalaukun sisältöni viiden yön kaupunkilomalle näyttää nyt tältä:

-yhdet mustat housut

-hame

-kaksi trikootoppia alustopeiksi

-neljä siistimpää toppia

-yksi pitkähihainen paita

-kahdet balleriinat (olen huomannut, että matkoilla on pakko olla kahdet kävelykengät varsinkin jos kävelee paljon)

-mustat korkkarit

-musta pikkulaukku

 

matka-asu.jpg

 

Päälle koneeseen: lyhythihainen mekko, legginsit, balleriinat, neuletakki ja konjakinvärinen käsilaukku olalle. Ehkäpä vielä varulta huivi kaulaan. Näillä mennään. Näillä pitäisi pärjätä oikein mainiosti ja pakattava pino oli kuitenkin suhteellisen pieni. 

 

matka-asu%20kaupunkiloma.jpg

matka-asut%20korut.jpg

matka-asuja.jpg

 

Uusi luottoneule

Sysky alkaa olla jo mielenpäällä vaikka elokuu on minusta kesäkuukausi vielä. Vaatekaappia on raivattu ja mietitty syksyä ja talvea silmälläpitäen. Se ikuinen täydellisen vaatekaapin rakennus kun on aina kesken..heh. Olenkin listaillut asioita joita peruspuvustoon pitäisi kuulua. Yksi niistä oli harmaa pidempi neule jonka voi heittää esim topin tai mekon päälle.Elloksen aleista tein löydön ja tilasin tämän close by denim neuleen ihan murto-osaan alkuperäisestä hinnasta. Suht kevyt, pitkä neule taskuilla ja hauska yksityiskohta selässä.

 

neule%20vy%C3%B6.jpg

neule.jpg

neule%203.jpg

close%20by.jpg

Kenkäkaapin peruspilari

Täydellisen vaatekaapin rakennut tuntuu olevan ikuisuusprojekti. Aina sitä hurahtaa ostamaan jotain kivaa miettimättä miten se peruspuvustoon sopii. Hieman vuosien myötä olen kuitenkin skarpannut ja esim kenkiä ei tule ostettua enää heräteostoksena. Vaatekaappiin kuuluvat ne tietyt monikäyttöiset peruskengät ja sillä siisti.iso petraus siihen aikaan kun kenkiä oli useita kymmeniä.  Nyt olen metsästänyt peruspilaria eli uusia mustia balleriinoja. Nämä ovat kengistä ne eniten käytetyt ja niinpä viimekesäiset vetelevät ihan viimeisiään. Yleensä tuommoiset kengät ovat minulla niin kovassa käytössä, etteivät juuri yhtä kautta pidempään meinaa kestää. Viimein löysin sopivat simmpelit mustat baltsut pienillä kultaisilla yksityiskohdilla. 

 

balleriinat.jpg

baltsut.jpg

ballerinat%202.jpg

 

24 vaatteen haaste

Vaatekaappia läpikäydessäni innostuin taas vanhasta 24 vaatteen haasteesta. Aikoinaan toteutinkin sen ja siitä löytyy esim tästä postauksesta  (kuvat vain näyttävät kadonneen ). Päätin totetuttaa haasteen jälleen ja keräsin elokuulle (muutama päivä ehti tätäkin kuuta mennä jo ennen aloitusta mutta noh..) 24 vaatetta. Tähän ei siis lasketa mukaan alusvaatteita, treenivaatteita yms. Lisäksi karsin pois Mary Kay työssäni tarvitsemani vaatteet koska näihin töihin pukeudutaan pukukodiin mukaan (jakku ja hame).  Juhlat aion kuitenkin pärjätä haasteeseen kuuluvilla vaatteilla. Koruja en myöskään laskenut mutta huivit, vyöt, laukut ja kengät kuuluvat mukaan. Sama koskee myös ulkovaatteita -takkeja yms. Yllätyin taas miten paljon vaatetta mukaan mahtuikaan. Yhden mekon nappasin listaan mukaan ihan vain siksi, että lista meinasi jäädä vajaaksi.

 

24vaatetta.jpg

 

-me&i perfect pants

-kolme perustoppia

-2 hametta

-farkut

-raidallinen toppi

-sininen toppi

-valkoinen kirjailtu pusero

-valkoinen pitkähihainen trikoo

-raidallinen pitkähihainen trikoopaita

-valkoinen jakku

 

24vaatetta%20haaste.jpg

 

-pitsiliivi

-kaksi laukkua

-kahdet balleriinat

-konjakin väriset korkkarit

-vyö

-tuubihuivi

-musta trikootakki

-printti t-paita

-musta trikoomekko

24vaatetta%202.jpg

24%20vaatetta.jpg

24vaatetta%20vaatehuone.jpg

Kuka lähtee kokeilemaan samaa?

Inspiraatiota etsimässä

Nappasin kirjastosta mukaan vanhan tutun kirjan: Lauren Conrad  -Style. Pitkästä aikaa taas mukava uppoutua oppaseen ja hakea vähän inspiksiä omaan vaatekaappiin. Viimeksi tätä lukiessa vasta aloittelin projekti täydellistä vaatekaappia. Pitkä tie on kuljettu siitä mutta mutta kyllä siinä vieläkin tekemistä on. Taitaa olla ikuisuusprojekti?

 

IMG_2031.jpg

IMG_2033.jpg

IMG_2037.jpg

IMG_2035.jpg