Täydellinen vaatekaappi?

Tästä aiheesta kirjoittelin jo aikaisemminkin. Täydellisestä vaatekaapista -tai oikeastaan sen sisällöstä jos tarkkoja ollaan. Oma projektini on tosiaan edennyt sen verran, että kaapista on poistettu kaikki turha. Se ikuinen haave olisi, että kaapista löytyisi aina jotain päällepantavaa ja, että olemassaolevasta vaatevalikoimasta olisi helppo koota toimivia yhdistelmiä. Ihan ensimmäisenä kaapista pitäisi löytyä tietyt perusvaatteet. Ohjeita täydellisen  garderobin kokoamiseen on netti pullollaan. Kuitenkin riippuu paljon ihmisestä, hänen työstään, harrastuksistaan ja tyylistään mitä sinne kaappiin oikein kannattaa sulloa. Jäin miettimään itseäni ja mitä perusjuttuja juuri minä kaipaan. Kaapista pitäisi löyty mm. seuraavia.
Alaosat

alaosat.jpg
Ihan ehdottomasti edes yhdet hyvät farkut! Kapeat farkut ovat mielestäni monikäyttöisimmät. Omaan vaatekkaappini kaipaan myös vaaleita housuja -varsinkin kesällä ne pääsevät käyttöön. Lisäksi kaapista tulisi löytyä ainakin yhdet siistimmät suorat housut sekä klassinen kynähame -mustana tottakai. Lopuksi legginsit joita kaapissani pitää aina olla.

Perustrikoot

trikoot.jpg
Näitä pitää kaapista löytyä runsaasti! Väreinä suosin valkoista, mustaa ja ruskeaa. Erityisesti GinaTricot:in pitkät topit ovat suosikkejani. Raskausaikanakin alle puettuna antoivat monelle lyhyeksi käyvälle paidalle jatkoikää.

Tunikat

tunikat.jpg
Jos olen koukussa legginseihin niin tottakai kaverina on yleensä tunika. Tunikat ovat ehdottomasti vaatekaappini kulmakiviä.

Kauluspaidat

9516933.jpg

Noh..näitä näin kotiäitinä en suuremmin tarvitse. Töihin palatessa kuuluvat ehdottomasti hankintalistalle. Kaveriksi bleiseri josta saa paitaa ja asusteita vaihtamalla myös rennon asun.

Neuleet

9516956.jpg

Suomen talven huomioonottaen ihan ehdottomia. Kaapista pitää löytyä sekä ohuempia siistejä neuleita, että myös paksuja ja lämpimiä pakkaspäivän pelastajia.

”Pikkumusta”

9517052.jpg
Musta mekko nyt vain kuuluu vaatekaappiin. Piste.
Sellainen oli minun listaukseni. Listaa voisi tietenkin jatkaa vielä kengillä, asusteilla yms. mutta jääkööt ne ehkä toiseen kertaan. Poikkeaako lukijoiden täydellinen vaatekaappi paljon minun versiostani?

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *