Mansikkapaikassa kirjoittelee Pia - kolmekymppinen sisustamiseen hurahtanut äiti. Täällä ei turhia murehdita vaan nautitaan elämän pienistä iloista!
Eletään jo elokuuta. Yritän aina uskotella itselleni, että elokuussa on kesää vielä pitkästi jäljellä. Mutta totuus on, että syksy alkaa lähestymään ja ainakin mieli karkaa syksyyn useammin ja useammin. Illat hämärtyvät ja elämä alkaa taas siirtyä enemmän neljän seinän sisäpuolelle.
Tähän vuodenaikaan liittyy haikeus siitä, että kesä alkaa olla lopuillaan. Toisaalta syksy on myös aina uuden alku -syksy tuo aina uutta tullessaan.
Itselleni varsinkin juuri tämä syksy on uusien asioiden aikaa. Paljon kaikenlaista uutta on tapahtumassa -suurimpana muutoksena töihin paluu. Työelämään palaaminen herättää monenlaista tunnetta. On kiva palata töihin ja aikuisten maailmaan. On mukava saada taas rytmiä elämään.
Toisaalta on todella haikeaa -näin nopeaan se vauva kasvoi ja yksi elämänvaihe on taas ohi. K myös aloittaa päiväkodissa ja se tietenkin hieman kirpaisee -vaikka uskonkin kaiken menevän hyvin. Tottakai myös mietityttää mite pakan saa pysymään kasassa -lapsi, työ ja koti..siinä onkin tekemistä.
Muutoksen tuulet siis puhaltavat. Mutta antaa puhaltaa -yleensä muutos on aina hyvästä! Tervetuloa vain syksy ja hämärtyvät illat. Nyt on jälleen aika käpertyä viltin alle kynttilöitä polttelemaan.
Kuvat täältä
Yksi päiväkodin täti täältä ainakin lohduttaa että pienet lapset sopeutuvat nopeasti päiväkodin arkeen.<br /><br />Ensimmäisenä päivänä kun äiti lähtee tulee yleensä itku, mutta siellä on turvallisia aikuisia jotka lohduttaa ja sylittelee sekä touhukkaita muita pienokaisia jotka haluais hakea uutta jo leikkiin. Muutaman tunnin jälkeen pienet on yleensä jo työn touhussa ja äiti muistetaan vasta sitten kun on kotiinlähdön aika.. :)<br /><br />Ja kuule, usko vaan, sekin päivä tulee kun K ei tahdo lähteä kotiin ollenkaan vaan pistää ranttaliksi 😉 Se kertoo siitä että lapset viihtyvät ja sehän on tärkeää.<br /><br />Onnea työn aloitukseen ja tietysti voimiakin. Jos koti vähän repsottaa niin ei sillä väliä, uuteen tottuminen vie aikaa 🙂
Kiitos kommentistasi. Moni tuttu hoitaja on sanonut aivan samaa kuin sinä -itku unohtuu melkolailla samantien kun äiti näköpiiristä katoaa. Luotan kyllä siihen, että K sosiaallisena muksuna pärjää hienosti. Äidin pärjäämisestä en ole niin varma sitten 😀