Me Casalaiset olemme saaneet kunnian olla näkyvästi edustettuna uusimmassa Kotiblogit lehdessä. Esimerkiksi Ihana Kolmen tähden koti pääsi kanteen! Wow!
Mansikkalakin vilahtaa lehden sivuilla -hih!
Lehtijutun myötä itselläni heräsi pitkästä aikaa joulufiilis. Olen aina ollut jouluihminen mutta pari viime vuotta on mennyt siltä osin vähän ohi. Jostain syystä juuri joulun ajat ovat olleet parina viime vuonna elämässäni mullistusten aikaa joten paukut eivät yksinkertaisesti ole riittäneet joulun miettimiseen. Tänä vuonna on pitkästä aikaa ihana fiilistellä tätä yhtä vuoden ihanimmista juhlista! Sopivasti täällä Oulussa satoi viime yönä lumi maahan -alkaa poltella jouluvalojen ripustaminen yms! Blogissa tullaan varmasti siis näkemään taas joulufiilistelyjä tänä vuonna -voisin vaikka aloittaa tuon Kotiblogit lehden juttua varten otetuilla kuvilla lähipäivinä.
♥ Lehteä on ilo selata ja kansikuvaksi pääsy oli suuri kunnia♥ Voi joko siellä on lunta?!! Ehkä mekin pian saataisiin… Mukavaa sunnuntaita!
Korjataan -täällä oli lunta ja reippaasti! Nyt tulee jo vettä.
Täälläkin on ollut kovasti jouluiset fiilikset viime päivinä 🙂 Lauantaina oli ihana pakkaspäivä, mutta tänään ollaankin sitten oltu taas plussalla reippaasti ja vettä sadellut. Kyllä tuolla säällä taitaa olla aika iso merkitys joulufiilikseen pääsemisessä ;)<br />
<br />
Hauskaa iltaa ♥