Hei Joulupukki. Olen ainakin yrittänyt käyttäytyä ihmisiksi tänä vuonna..enkä kuten ihmisten koirat kuten äitini sanoisi. Niinpä tiedän, että pohdit mitä ihmettä roudaat minulle (saatan olla hankala joo..) ja päätin helpottaa elämääsi parilla toiveella joita saa vapaasti toteuttaa. Kuten tiedät inhoan turhaa krääsää ja käyn taistelaua ylimääräistä tavaraa vastaan jatkuvasti. Ei minua huimasti tarvitse siis lahjoa. Muutama juttu kuitenkin oikeasti puuttuu täältä mansikkalasta.
Ensinnäkin lakanatilanne alkaa olla hälyttävä! Olisiko aika vaihtaa nuo vanhat ja virttyneet? Pakkomiellehän minulla on pellavaan ja pitsiin..ja tietenkin siihen valkoiseen.
Tiedätkö muuten, että minun makkarin ikkuna vähän falskaa ja siellä ei ole mikään tropiikki! Talviöitä varten flanelliset pökät on aika pop. Joo ne edellisvuoden housut on heitetty roskiin jo aikoja sitten…
Täällä meillä asuu myös yksi pieni tyyppi. Se on muuten aika kova sottaamaan syödessään! Alan myöntää, että tuon pikkuapinan kanssa asuessa tarvitsee rikkaimurin -oikeasti!
Ja sitten se ihan perusjuttu. Kyllähän tiedät, että parasta joulussa on uusi kirja jota lukiessa voi tyhjentää rasian (tai kaksi) suklaata. Uusin Coelho vielä hyllystä puuttuisi vink vink.