Tämä on ollut listalla pitkään -raskausmahan ikuistus. Eilen saimme otettua ensimmäiset kuvat. Vielä olisi tarkoitus saada perhepotretteja mutta saa nähdä miten aikataulut saadaan yhteensovitettua. Onneksi ehdittiin kuitenkin edes nämä! Raskausaikana olen aikatavalla juossut kameraa karkuun eikä esim mahan kasvua ole tullut dokumentoitua samalla tavalla kuin K:n aikana. Siksi onkin varsin ihanaa, että saatiin muutama hyvä kuva tästäkin ajasta.
Kuvat Jutta Huovinen