Kesä on viimein tullut kelienkin puolesta. K:n päiväkotiura päättyi ja minulla alkoi äitiysloma. Raskaus alkaa painamaan todellakin raskaalla kädellä mutta silti ollaan yritetty puuhailla kesäjuttuja ja nauttia. Ihan loman alkajaisiksi lähdettiin K:n kanssa Kainuuseen mummollaan miehen jäädessä töihin. Koska minusta ei enää auton rattiin ole niin hypättiin junaan. K on ollut junassa viimeksi vauvana joten junamatka oli melkoinen elämys pienelle miehelle. Voi sitä intoa!
Reissu sujui kyllä yllättävän jouhevasti junan leikkivaunussa.
Maakuntamatkailua ja historian siipien havinaa. K: mielestä vanhan myllyn seutu oli kummituskylä.
Kotiuduttua on ehditty pyörähtämään Kukkolankoskella. Suomen puoli Kukkolankoskesta minulla onkin vielä ollut kokematta -Ruotsin puolen kyläilystä voi lukea esim täältä.
Pääsinpä viimein myös istahtamaan kampaajan tuoliin. Yleensä olen käynyt Oulussa vakkaripaikassa joten kampaamoväli on venähtänyt melkoisen pitkäksi ja se kyllä näkyi. Ouluun asti ei pallomahan kanssa enää päästy vaan ihan tuohon naapurikaupunkiin.
Ja ehtivätpä vielä ihanat blogisiskot yllättää minut! Luulin lähteväni grillaamaan kun ovesta pölähti joukko naisia kera vauvalahjan ja herkkujen. Aivan ihana yllätys!
Siinä ne päivät ovat kuluneet. Nyt pitkälti rauhoitutaan kotikulmille odottelemaan vauvaa. Pieniä valmisteluja olisi tehtävänä vielä sillä saralla mutta onneksi suurimmalta osin alkaa olla valmista vaikka kaveri päättäisi tulla vähän etuajassakin.