Valmisteluja ja listaa vauvaa varten

Myönnän rakastavani listoja. Niitä löytyy kalenterin välistä milloin mistäkin aiheesta. Vauvan hankinnoista olen myös käynyt läpi listaa ja selannut netistä löytyviä listojakin. Kokemus on opettanut jo jotain ja listoista pystyi jo muokkaamaan sellaiset realistiset meille sopivat versiot. On myös paljon asioita joita olen listannut tyyliin ”pitää ehtiä tehdä ennen vauvan tuloa”. Hankintoja tuli tehtyä hyvissäajoin. Esimerkiksi vaunut tilattiin Oulusta joten tein sen jo keväällä. Olostani osasin aavistaa, että lähempänä kesää ei Ouluun asti osotoksille enää lähdetä ja oikeassa olinkin. Muu rästilista tuntui vain kasvavan ja kasvavan valtavan raskausväsymyksen myötä. Onneksi se kuuluisa pesänrakennusvietti iski kuitenkin tässä loppumetreillä ja sitten tulikin tehtyä kaikkea ihan urakalla. Tuo ”pesänrakennus” on kyllä hassu juttu. Nauroin, että varmaan odotan vauvan tekevän tupatarkstusta kun piti alkaa siivoamaan kaappeja ja pesemään tyynyjäkin.

 

vaunut.jpg

 

Mutta sitten siihen listaan! Sovelsin muutamaa eri netistä löytynyttä listaa ja kommentoin suluissa.

 

Liikkuminen

 

-yhdistelmät

-matkarattaat ( näitä ei tällä kertaa hankita sillä yhdistelmät toimivat myös turvakaukalon kanssa ja menevät muutenkin yhtä pieneen tilaan kuin matkarattaat)

-lämpöpussi rattaisiin ja kaukaloon (äp:n mukana tulee ohuempi makuupussi joka sopii vaunuihin. Kaukaloon sopivaa lämpöpussia harkitaan syksyllä sen mukaan mahtuuko vauva siihen enää.)

-turvakaukalo ja telakka

-katoliina tai reppu (meiltä löytyy K:n jäljiltä Manduca joka jäi kyllä vähälle käytölle. Liinaa en koskaan oppinut käyttämään. Tämän hankkisin vasta kun tietäisin tuleeko sille käyttöä)

 

 

hoitop%C3%B6yt%C3%A4.jpg

 

Vauvan hoito

-vanutyynyt ja vanupuikot (lähinnä vanupuikot olivat käytössä K:n vauva-aikana.)
-desinfiointiaine
-vauvan vaippoja
-harsoja (näitä taitaa löytyä noin 10kpl)
-kynsisakset (tulevat äp:n mukana)
-hiusharja (myöskin äp:n mukana)
-hoitoöljy tai perusvoide (meiltä löytyy perusvoide ensimmäisille kuukausille. Myöhemmin käytän mehiläisvahaa)
-puhdistuspyyhekeitä
-hoitopöytä ja alusta (lipasto ajaa nyt asiaa ja siihen hankittiin alusta)
-varulta pari tuttipulloa ja korviketta (K:n kohdalla tuli todellakin tarpeeseen. Kotoa löytyy ensihätään ja tarvittaessa sitten haetaan lisää)
-tutteja
 
Peseytyminen
 
-amme (meillä myös koroke ettei tarvitse kyykkiä lattialla)
-2kpl vauvapyyhkeitä (äp:n mukana tulee yksi)
-lämpömittari (tulee äp:n mukana)
pesuaineet ovat mielestäni aivan turhia vauvan kanssa joten niitä ei hommattu
 
 
lipasto.jpg
 
Vaatteet
 

– 5 kpl 50/56 bodya (emme hankkineet kokoa 50 olenkaan. Pari K:n vanhaa löytyy siitä koosta ja loput kokoa 56. Bodyja tarvitsee mielestäni enemmän ja mielellään kietaisumallisia. Meillä oli  jo ennestään varastoa niin paljon,että näitä löytyy jo ihan liikaakin. Pesuvara kannattaa kuitenkin olla joten 8-10kpl olisi mielestäni parempi)

-5kpl housuja (näitäkin löytyy enemmän mutta tuolla määrällä ehkä pärjäisi)

-3-5 uniasua

-Kahdet sukkahousut (ihan vastasyntyneen kanssa eivät ehkä käytössä mutta myöhemmin tykkään käyttäää sukkiksia)

-kolmet sukat

-villasukat (tänä vuonnahan muuten jokainen vastasyntynyt saa synnäriltä mukaan villasukat)

-tumput (näitä on meiellä useammatkin ettei vauva raavi kynsillä ihoa rikki)

-muutama myssy

-jos vauva tulee talvella niin ulkohaalari (äp:n mukana tulee haalari mutta se on isoa kokoa. Jos vauva olisi sytynyt talvella olisin varmaan hankkinut kaukalopussin haalarin sijaan.)

 

Nukkuminen

-pinnasänky (K nukkui alusta asti pinniksessä ja toiveissa on, että tämä uusinkin viihtyisi siinä)

-patja

-peitto (tulee äp:n mukana)

-lakanoita (pussilakanoita hankin kahdet ja varulta löytyy yhdet K:n vanhat plus äp:n lakanat jotka kyllä jäävät meillä ihan hätähätävaraksi. Aluslakanoita taitaa olla noin 4kpl.)

-kosteussuoja ( Yksi tulee äp:n mukana ja lisäksi ostin vaihtovaraksi toisen ison.)

-reunasuojus

-mobile (en hankkisi nyt mutta K:n jäljiltä tämmöinen löytyy)

-unipussi (tulee nykyään äp:n mukana)

-itkuhälytin (K:n vanha itkari taitaa olla mummolassa. Kerrostaloasunnossa en näe tarvetta hankkia itkaria.)

 

 

puput.jpg

 

Muuta

-sitteri (viime kerrasta viisastuneena hankittiin babybjörnin sitteri halpisversion sijaan. Edullisemman K nimittäin sai nurin jo 4kk iässä ja sitteri jäi todella vähälle käytölle. )

-leikkimatto (löytyy K:n vanha joka osoittautui hyväksi ostokseksi.)

-peitto lattialle, rattaisiin yms.

-rintapumppu (sen verran kallis hankita, että jätettiin vielä ostamatta. Hankitaan sitten jos näyttää, että tarvetta tulee.)

-hoitolaukku (koin tarpeelliseksi K:n vauvavuonna)

-vauvakirja (pääsee kirjaamaan jo ensi hetket kirjaan)

 

Vauvan sairastuessa

-kuumemittari (tulee äp:n mukana)

-keittosuolatippoja (hankkimatta)

-niistin (hankkimatta)

-suppoja (hankkimatta)

Kaikenkaikkiaan tämä ryhmä taitaa olla se jota ollaan sitten paniikissa ostamassa kun flunssa yms. iskee päälle.

 

vauva%20hoitotaso.jpg

 

 

 

 

 
 
Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle - -

2 kommenttia “Valmisteluja ja listaa vauvaa varten

  1. Hyvän ja kattavan listan oletkin tehnyt ♥ Ei noista listoista taida puuttua yhtään mitään 🙂 Kivaa sunnuntaita 🙂

    1. Näitä kun alkoi listailemaan niin tuntui, että hankittavia asioita on hirmuisesti ? Onneksi paljon on jo esikoisen jäljiltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *