H&M joulu

H&M:n nettikauppaan ovat näköjään joulujutut saapuneet. Joka vuosi yhtä ihania kuvia. 
%25C3%25B6hm.jpg
%25C3%25B6hm1.jpg

%25C3%25B6hm2.jpg

%25C3%25B6hm3.jpg

En ole kyllä ikinä ollut mikään suuri punaisen fani eikä tuo väri ole kuulunut jouluumme. Näitä kuvia katsellessa punainen kuitenkin alkaa hieman houkuttaa. Oikein yhdistettynä todella kodikas ja kaunis. Hmmm..meneeköhän meillä joulun värimaailma uusiksi?

Tervehdys

Tervehdys mansikkalasta! Nautiskelen täällä aamukahveja vasta nyt kun K nukkuu ensimmäisiä päiväuniaan. K:n rytmin muuttaminen on alkanut melko nopeasti tuottaa tuloksia ja aamulla nukuttiinkin yhdeksään! Muutenkin viime yö meni jo paljon paremmin -K:n ihottuma alkaa talttua joten sitä se levottomuus näköjään oli. Muutama viikko on mentykin melkoisella univajeella joten oli ihan luksusta saada nukkua paremmin. 
tumblr_ltchi7V2m91qeah63o1_500_large.jpg
(Kuva lainattu täältä)
Viikonlopun ohjelmassa olisi ystäväni halloween juhlat joissa ajattelin käväistä ihan vain autolla ja limpparilinjalla. Lisäksi tarkoitus olisi lähteä kiertelemään lastentarvikeliikkeitä turvaistuimen toivossa. Pitää kiittää kommenteista joita jätitte koskien istuinta. Laiskimus minä en ole jaksanut vastata niihin yksitellen. Tällä hetkellä suosikikseni taitaa nousta  HTS Besafe iZi Combi. Maksaa aivan järjettömästi mutta itse nuorempana kolarissa olleena olen melko hysteerinen näiden asioiden suhteen. 
Niin ja kiitos monista kivoista kommenteista jota olitte jättäneet tuonne arvontaan. Vielä on muutama päivä aikaa osallistua!

Feelunique suosikit

Lukijani pyysi minua tekemään postauksen nettikauppa Feeluniquen suosikeista. Kiva idea joka piti toteuttaa! Kyseinen firmahan on luottokauppani kosmetiikkahankintojen suhteen. Ison osan kosmetiikasta -ainakin ns. merkkikosmetiikasta hankin tuolta. Harvemmin enää nykyään teen mitään heräteostoksia vaan tilaan yksinkertaisesti tarpeeseen. Tilaukseen lähtee yleensä seuraavia juttuja:
Tigit. Etenkin isot tuplapakkaukset shampoota ja hoitoainetta -riittävät toviksi ja ovat huomattavasti edullisempia kuin Suomessa.

vaatteita+1315.jpg

IMG_3249.JPG
bareMinerals Original Foundation. Maksaa kotiinkuljetettuna noin 25 euroa. Nyt en muista mitä tämän hinta Suomessa on mutta huomattavasti enemmän kuitenkin.

IMG_5356.JPG
Burts bees tuotteet. Kivoja melko edullisia tuotteita joita ei taida Suomesta saadakkaan. Kuvan käsivoide on yksi suosikeistani talviaikaan kun iho tarvitsee enemmän kosteutusta.

IMG_1223.JPG

Hauskoja ovat myös Tigin meikit. Nämä ovat yleensä sellaisia pieniä heräteostoksia. Valitettavasti tällä hetkellä Feeluniquelta löytyy näitä huonosti. Toivotaan, että näitä on tulossa jatkossa taas lisää.

TIGI_Bed_Head_Cyberoptics_Eyeshadow_4_5g

Sellaisia suosikkeja minulla. Onko lukijoilla vakkarituotteita joita tilaatte Feeluniquelta?