Nuori lupaus

Minulla on tapana ottaa K:sta kuvat aina uuden ikäkuukauden pyörähtäessä käyntiin. Eilen otettiin 5kk kuvat. Päälle uudet mummolta saadut Adut ja jalkapallo kaveriksi. Jalkapalloilija ukki oli kuulemma kovin tohkeissaan  kuvista.

IMG_6504.JPG

Miehen sukulaiset kertovat legendaa siitä miten mies oli hakannut pallo seinää vasten jo kolmikuisena. Luulen, että aika kultaa vähän muistoja. K ainakin keskittyi syömään palloa.

Viisi asiaa

Blogeissa kiertää hauska haaste. Haasteen tarkoitus on kirjoittaa viidestä asiasta jotka toinen bloggari on antanut. Minulle viisi sanaa antoi ihastuttava S. Ja tässä ne tulevat.

1. torstai

Harrastuspäivä! Torstai on kiva päivä. Silloin suuntaamme K:n kanssa äiti-lapsikerhoon. Illalla on myös luvassa äidin omaa aikaa zumban merkeissä.

Zumba-Header.jpg

2. unelma

Suurimmat unelmat ovat täyttyneet -ompas muuten hassua, että voi sanoa noin!  Tietenkin kaikenlaista pieniä ja isoja unelmia päässä pyörii. Eräs isohko unelma olisi rakentaa joskus tuo yläkerta (yläkertavaraus tällä hetkellä). Ihan huvikseen aina sitä miehen kanssa suunnitellaan ja pyöritellään pohjapiirrustusta. Anttis toivoisi tietenkin ylös kunnon vaatehuonetta…
doc-mobili-walk-in-closet-1-554x415.jpg

3. sisustuslehti

Sisustuslehtiä tulee enää harvakseltaan luettua. Blogit ovat korvanneet ne.

IMG_5598.JPG

4. kauppa

Ensimmäinen asia joka tulee mieleen sanasta kauppa on kaupattomuus. Meillä ei lähdetä lähikauppaan vaunujen kanssa sillä sinne on kymmenisen kilomertiä matkaa. Joskus sitä kaipaisi lähikauppaa. Aikoinaan lähikauppamme oli Stokkan herkku. Keskusta-asumisen iloja.

5. sauna

Rakastan saunomista pitkän kaavan mukaan. Mielellään tietenkin mökillä rantasaunassa. Ja saunomiseen kuuluu tottakai ne pitkät vilvoitteluhetket ja maailmanparantaminen hyvässä seurassa.

IMG_0855.JPG
Tämän postauksen kommenttiboxiin voi ilmoitella jos haluat tarttua haasteeseen. Nakkaan sinua viidellä sanalla 😉 

Ensimmäinen joulukoriste

Blogimaailmassakin on näköjään alettu starttailemaan joulukautta. Nyt hyppään minäkin mukaan. Nimittäin tuossa taannoin olin tosiaan Partylite kutsuilla josta tilattua tuli joulukoriste. Tuntui melko hassulta silloin mutta ottaen huomioon pitkät toimitusajat ei se ajoitus niin pieleen mennytkään. Sain nimittäin koristeeni pari päivää sitten kotiin ja parin viikon sisään alkaa ehkä meilläkin jouluhössötys.
IMG_6513.JPG
Tuon koristeen värimaailma viehätti kovasti ja varmaan tuon ympärille lähdetään tänä vuonna joulua rakentamaan. Hieman koomista on se, että Jeesuslapsesta tulee mieleen K! Tähtipaitoineen ja jakauksineen…Jäähän tästä hauska muisto K:n ensimmäisestä joulusta. 
IMG_6517.JPG