Tänään tulee kaksi viikkoa siitä kun K saatiin kotiin sairaalasta. Kaksi viikkoa on mennyt ihan huomaamatta -mihin se aika katoaa? Melko mukavasti on arki alkanut sujumaan. Tottakai meilläkin omat ongelmamme on mutta onneksi ei mitään katastrofaallista. Pahimmat hormoonimyrskytkin menivät ohi muutaman ensimmäisen päivän aikana -niiden aikana elettiinkin yhtä tunteiden vuoristorataa. Maanantaina mies lähtee takaisin töihin ja arki kahdestaan vauvan kanssa alkaa. Viikko sitten vielä pelkäsin sitä päivää mutta nyt kun oma olo on kohentunut ja hommaan alkaa päästä jyvälle ei pelko enää jäydä -kyllä me K:n kanssa pärjätään. Enemmän tuntuu haikealta, että tämä aika päättyy ja arki alkaa.