Tällä kertaa hieman vakavampaa aihetta yleensä niin kepeässä blogissani.

Nyt uskallan jo aiheesta kirjoittaa. Töitä on jäljellä neljä päivää ja seuraajani on virallisesti valittu työhönsä. Täällä pauhaavat muutoksen tuulet. Kuten aiemmin kerroinkin olin talvella pitkän pätkän sairaslomalla uupumuksen takia. Sama tapahtui melkein tasan vuosi siitä. Uupumisesta oli tullut kierre. Enempää asiaa riepottelematta työpaikan ilmapiiri alkoi käydä ahdistavaksi ja työnkuva itsessään oli jo raskas. Laittomuuksiltakaan ei vältytty. Oli pakko pysähtyä ja miettiä mitä elämältään haluaa -työtä josta palaa kotiin itku kurkussa? Stressiä joka alkoi jo vakavasti vaarantaa terveyteni? Työ joka ei enää antanut minulle mitään? Jatkuva alisuoriutuminen? Ei. En ole sitä tyyppiä joka jää tuleen makaamaan. Niinpä tässä sitä ollaan. Tämän työuran loppusuoralla ja edessä on melkoinen hyppy tuntemattomaan. Pelottavaa mutta samalla aivan mahtavaa! Kaikenlaisia suunnitelmia suurisee päässä ja toimettomaksi ei jäädä.

Tähän ikään piti päästä, että tajusin elämän olevan sitä mitä siitä ite teen. Jos et ole onnellinen niin tee asialle jotain! Uudenvuodenlupauksenikin oli juosta unelmieni perässä niin lujaa kun vain ikinä pääsen -ja sen aion tehdä! Viime vuodet ovat olleet kieltämättä haastavia..tai noh..rankkoja. Mutta toisaalta hyvin opettavaisia -valtavaa henkisen kasvamisen ja itsensä löytämisen aikaa. Kolme vuotta sitten muistan miettineeni, ettei minulla ole hajuakaan mitä elämältäni haluan -nyt se alkaa pikkuhiljaa kirkastumaan. Lisäksi matkan varrella on opittu paljon omista voimavaroista. Jatkuvassa sterssissä eläminen ja ylettömästi suorittaminen ei ole mikään autuaaksi tekevä asia -päinvastoin. On viisautta osata hidastaa ja kuunella itseään.

Semmoisia uutisia täällä. Iiks! Hieman perhosia lentelee vatsassa kaiken tämän uuden edessä!