No ne polttarit!

IMG_6015.jpg

Nyt sitten niitä viikonloppuisia polttaritunnelmia. Polttarit alkoivat aika vauhdikkaasti sillä sulhanen sai sen verran huijattua morsianta, että kun morsmaikun piti nousta perjantaina Oulun junaan niin matkatavarat nököttivät kotona. Onneksi ihanalta J:ltä löytyy sen verran rentoa asennetta, ettei viikonloppu siihen kaatunut!

IMG_6009.jpg

Perjantaina istuttiin pienemmällä porukalla rennosti iltaa pienen purtavan ja hemmottelun merkeissä. Käväistiin myös terassilla toteamassa, että Suomen kesä on kylmä!

IMG_6062.jpg

IMG_6059.jpg

Seuraava aamu aloitettiin kunnon aamiaisella jonka lomassa pidettiin pientä visaa. Mahat pinkeinä lähdettiin kohti seuraavaa määränpäätä.

IMG_6152.jpg

Seuraavaksi luvassa oli vauhdikas kaksituntinen miekkailun parissa! Morsian osoittautuikin varsinaiseksi luonnonlahjakkuudeksi kun taas kaaso otti turpiin sata-nolla.

IMG_6163.jpg

Miekkailun jälkeen oli hyvä kohottaa maljoja kuohuvalla ja nauttia hyvästä ruuasta.

IMG_6203.jpg

IMG_6202.jpg

Ja sen jälkeen sitten saunomaan! Voin kyllä suositella Oulussa vanhan paloaseman saunakabinettia -tykkäsin!

IMG_6220.jpg

Saunan jälkeen tälläsimme polttarisankarin upeaksi Marilyniksi. 

IMG_6248.jpg

Ja sitten vielä suuntana Rotuaaripiknik!

IMG_0740.jpg

Illan päätteeksi vielä pyrähdettiin tanssilattialle. Siinäpä se päivä hurahtikin sitten. Ihana naurua täynnä ollut päivä!

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *