Kastajaiset

Sunnuntaina vietettiin tyttäremme kastejuhlaa. Onnistunut päivä joka hujahti kyllä aivan hetkessä ohi!  H ei ottanut läheskään niin lunkisti tilaisuutta kuin veljensä aikoinaan. Toimitus meni pitkälti äidin sylissä itkien mutta mahtuuhan sitä ääntä maailmaan. Naurettiin vain, että sylikummina toiminut veljeni ei paljon kummityttöä päässyt sylissä pitämään.  Kirkon jälkeen juhlaa jatkettiin meillä kotona. Vähän meinasi vauvan kanssa juhlia järjestäessä iskeä paniikki -saakohan niitä järjestettyä olenkaan. H kun on kovasti rinnalla ja sylissä viihtyvää tyyppiä. Onneksi on apujoukkoja ja hyvinhän ne järjestyivät. Välillä luututtiin vauva Manducassa ja yöllä ripusteltiin koristeita kattoon. Ehdittiin siinä kuitenkin käydä kastajaisaamuna hotelliaamiaisellakkin eli ei huonosti.

 

Kuva Jutta Huovinen

 

Kuva Jutta Huovinen

Kuva Jutta Huovinen

 

Kuva Jutta Huovinen

 

Kastajaiset olivat siinä mielessä erikoiset, että kastettavia oli kaksi kappaletta. Toinen siis meille tuntematon perhe.  Täällä meidän kulmilla papin saa paikalle niin harvoin, että välillä sitten toimitaan näin. Lähiaikoina kastetaan kuulemma myös kolme lasta kerralla -se mahtaa olla jo aikamoista vilskettä!

 

Kuva Jutta Huovinen

Kuva Jutta Huovinen

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *