Synttärit starttaavat juhlakauden

Eletään taas sitä aikaa vuodesta kun juhlia riittää. Tänä vuonna niitä on harvinaisen paljon. Viikonloppuna vietetään pojan syntymäpäiviä ja ovathan omatkin synttärit siihen samaan syssyyn. Kesään kuuluu tyttären synttärit, siskon häät ja polttarit. Niin ja menihän tuo sisko juuri valmistumaan joten oletan vielä valmistujaisjuhien olevan edessä.

Mutta ihan ensimmäiseksi keskitytään pojan juhliin. K päätti jo kauan sitten, että haluaa ”matka maailman ympäri” synttärit. Tämä oli itselle myös tosi mieluisa teema ja juhlia on ollut hauska miettiä ja kerätä rekvisiittaa. Tarjoilutkin järjestetään teeman mukaan. Kuvituksena pieniä maistiaisia valmisteluista.

Mites teillä? Kuuluuko kevääseen ja kesään paljon juhlia?

 

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *