Kuinka vaikeaa on löytää terassikalusteet?

Otsikkoon viitaten on ollut vaikeaa! Aloitin keväällä etsimään terassikalusteita mutta en oikein löytänyt mieluisia. Lisäksi vastaan tuli hinta. En ollut valmis laittamaan tonnia sohvaan jota käytetään pari kk vuodessa. Viimein löytyi yksi setti josta pääsimme miehen kanssa yksimielisyyteen. Valitettavasti kyseessä oli tilaustavara. Noh. Olin odottanut pari viikkoa ja hekumoinut, että huomenna se setti saapuu myymälään. Kunnes ilmoittivat toimituksen siirtyvän heinäkuun puoliväliin. Ei kiitos. Ja sitten taas etsimään uutta. Lopulta päätettiin ettei lähdetä merta edemmäs kalaan vaan marssittiin Ikeaan. Ikea sollerön miellytti silmää ja siitä saa koottua haluamansa kokonaisuuden. Sitten väännettiinkin kättä millainen setti ja mikä väri. Lopulta kun saatiin tämä puljattua alettiin etsimään osia -jotka olivat tietenkin loppuneet. Niinpä päädyimme ruskean sijaan valitsemaan harmaan -joka toki oli mieheni suosikki. Ihan kaikkea ei harmaanakaan löytynyt ja sohva ja nojatuoli ovat vielä ilman selkätyynyjä -niistä kun kaikki mallit olivat loppu. Vähän hassu sohva siis vielä on mutta hei pitkällä ollaan! Eihän se mennytkään kuin heinäkuulle!

Päädyttiin muuten rakentamaan sohva vähän eri tavalla. Käsinojien sijaan päädyissä onkin kulmapalat ja keskellä yksi istuinosa. Näin saatiin päädyt joita vasten voi rennosti nojailla.

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *