Innostuin vapaapäivän kunniaksi tekemään olohuoneessa pientä kevätpäivitystä. Yleensä tämä tarkoittaa meillä vaaleanpunaisen lisäystä -niin nytkin. Blogiyhteistyössä aikoinaan saadut Vallilan verhot kaivettiin taas kaapista ja tummanharmaat verhot lähtivät kaappiin odottamaan syksyä. Kynttilät vaihtoivat myös väriä ja vähän pääsiäiskoristeitakin on jo tullut tuotua. Tänään nappasin kauppareisulla mukaan myös kimpun tulppaaneja. Edellisellä kauppareissulla ryöstinkin kaupan puhtaaksi kukista (olisittepa nähneet osotoskorini!) ja olohuoeneseen ilmestyi esimerkiksi rahapuu -pitkästä aikaa viherkasveja meilläkin!