Tuparit

No ne tuparit! Monesti on kyselty milloin uutta kotia juhlitaan? Jotenkin olen ohittanut koko tupari aiheen kun koti on tuntunut kovin keskeneräiseltä. Ja niin hujahti syksy, vuosi vaihtui ja viimein mieskin alkoi kyselemään milloin voitaisiin juhlia? Eihän koti valmis ole edelleenkään mutta nyt oltiin siinä pisteessä, että viitsin ”virallisesti” kotia esitellä. Viime viikonloppuna vietimme sitten tupareita kahteen otteeseen -perjantaina kävivät sukulaiset ja lauantaina oli ystävien vuoro. Mukava viikonloppu ja varsinkin lauantaina aika meni rupatellessa kuin siivillä ja maltoimme nukkumaan vasta lähempänä viittä kun osa vieraista yöpyi meillä.

Sitten ei olekkaan toivottavasti vähään aikaan luvassa tupareita. Naurettiin, että ehkä 20 vuoden päästä seuraavat.

 

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *