Mikä kesä!

Blogi on ollut pitkään hiljaa. Elämänmuutokset ovat vaatineet veronsa ja blogista sen huomaa. Minulla olisi ollut monta kesäkuulumista mutta tänne asti ne eivät päätyneet. Niinpä tein pienen kuvakoosteen kesästä näin syyskuun lähestyessä. Pakko kai myöntää, että tämä kesä on jo ohi. Ja millainen kesä se olikaan. Vapautin sisäisen kulkurini ja kesä on mennyt milloin missäkin. Selvästi olen eniten elementissäni kulkiessani paikasta ja seikkailusta toiseen. Kesän parhaimmistoon kuului esimerkiksi vanha Rauma, Yyterin hiekkarannat ja telttayö ukkosen myräkässä, Kainuun järvimaisemat ja kaikki ne rakkaat ihmiset joiden kanssa kesääni vietin. Niin paljon upeita muistoja!

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *