Päiväreissu Rovaniemelle

Täällä Torniossa on koulujen syyslomaviikko. Itse olen tottunut myöhempään ajankohtaan ja siksi tuntuu hassulta viettää lomaa nyt. Pidempää reissua emme tehneet mutta tiistaina päätimme suunnata päiväksi Rovaniemelle. Ykköskohteena siellä meillä oli Arktikum. Arvatenkin paikka oli K:n mieleen ja H vaelteli pitkiä käytäviä myös innoissaan. Lipunmyynnistä sai mukaan vielä tehtävälapun jossa etsittiin tiettyjä rasteja museon ja tiedekeskuksen näyttelyistä -loistava tapa pitää mielenkiinto hommassa.

Koska aikaa vielä jäi piipahdimme Joulupukin paja kylässä jututtamassa pukkia jolla tunnosti olevan mukavasti aikaa turista näin ennen pahinta jouluryysistä. Pukin tapaaminen aloitti kyllä K:ssa melkoisen joulun odotuksen -montakohan kertaa olen kuullut jo tuskailua siitä, että jouluun on liikaa aikaa!

Napapiirin ylitys
Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *