Koli!

Nyt täytyy tuoda Koli muistoja tänne blogiinkin. Viikko sitten lähdimme ihanan Lumimäellä blogin H:n kanssa minilomalle. Tarkoitus oli viettää pari päivää rentoa aikaa mielellään kylpylässä lilluen. Tämmöinen pienten lasten äitien vuosihuolto. Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme ajella Kolille asti -Kolin relaxspa on vain niin ainutlaatuinen paikka. Hotelli sijaitsee upeissa kansallismaisemissa ja spa osasto on juuri niin tunnelmallinen kun toivoa voi. Iltaisin vain aikuisten käytössä, poreallas, paljuja, saunoja ja elämyssuihku. Välillä voi käydä lepäilemässä lämmitetyillä kivituoleilla ja nauttia maisemista. Lipun hintaan kuuluu Lumenen hoitotuotteet tai skumppaa. Kahdestaan kannattaa toisen ottaa toinen -molemmista riittää jaettavaksi.

Käväistiin me pikaisesti myös Joensuussa -entinen opiskelukaupunkini oli yhtä mukava kuin muistinkin vaikka paljon oli muuttunut. Lähinnä ehdimme käymään taitokorttelin ihania pikkuputiikkeja läpi. Osa jäi harmi vain näkemättä kun parkkiaikaa ei keskustassa kadun varrella saanut enempää kuin tunnin.

Myöhemmin pitää esitellä mitä toinkaan mukanani Joensuusta.

Muutoin reissu meni ihastellen näitä upeita Kolin maisemia ja maailmaa parantaen hyvässä seurassa. Mietittiin, että tästä voisi tehdä perinteen. Nähdään siis uudestaan Koli!

Raskaan viikon loppupuolella

Heippa blogiin! Jälleen on vierähtänyt yksi viikko. Itselleni se on ollut aika raskas niin henkisesti kuin fyysisesti. Kroppa ei ole sairastelun jäljiltä kunnossa edelleenkään, auto lähti korjaamolle  ja se raskain asia on koskenut vanhaa kotiani Oulun suunnalla. Asunto on ollut meillä vuokralla useita vuosia suht ongelmitta. Syksyllä tehtiin sitten melkoinen arviointivirhe ja nyt viimein pitkän oikeusprosessin kautta asunto saatiin tyhjäksi. Maanantaina kävin katsomassa mitä tuhoa asunnossa oli tehty ja jouduimme vaihtamaan lukot ettei sinne enää kukaan ulkopuolinen pääse -avaimethan ovat teillä tuntemattomilla.  Kyllä se vetää synkäksi katsoa miten kaltoin vanhaa rakasta kotia on kohdeltu. Jos jotain tästä opin niin sen, että vuokralaisen taustat kannattaa todella tarkoin tutkia eikä jättää mitään tutkimatta kiireen takia. Eikä kuitteja vastaan luovuteta mitään -ne kun helposti väärentää. Mutta sellainen viikko. Loppuviikko sujuu onneksi mukavemmissa merkeissä. Tänään pidetään vaatekutsuja ja sunnuntaina äiti pääsee vapaalle iskän jäädessä lasten kanssa. Suuntaan Kolille ystäväni kanssa. Voi tulee todella tarpeeseen tämä reissu! Elämä voittaa taas. Kuvitus kuvina nyt tällä viikolla napsaistuja yksityiskohtia kotoa. Ihanaa kun on taas valoa ja kuvaus sujuu!

Keittiön pikapäivitys

Tänään tehtiin pieni pikapäivitys keittiöön. Ikea reissulta nappasin mukaan hyllyn ja vaihdoimme sen vanhan harmaan levyn tilalle. Keittiössä pinnat ovat valkoista ja harmaata ja tasot kiveä. Kaipaan kovasti vähän lämpöä ja kodikkuutta tilaan ja haaveilen tasojen vaihdosta. Se nyt vain tuntuu hullulta vaihtaa hyväkuntoiset ja arvokkaat kivitasot.  Toistaiseksi siis fiksataan vain tämmöisiä pikkujuttuja siis.

Aiemmin löysin kirpparilta vanhan naulakon joka mätsäsi aika kivasti uuden avohyllyn kanssa. Siinä on nykyään paikka patalapuille ja keittiöpyyhkeelle.