No niin. Vihjailinkin uusimmasta projektista viime postauksessa. Tänään hurahti muutama tunti pankissa ja sitä myöten meistä tuli talon omistajia. Huh! Sopivaa taloa on etsitty pitkään ja hartaasti. Katseluasteella homma on ollut jo pari vuotta ja kohta vuoden päivät ollaan aktiivisemmin etsitty. Kevät tuntui kuluvan näytöissä juosten. Yhdestä talosta ehdittiin tehdä tässä keväällä tarjouskin mutta lopulta hinnasta ei päästy yhteisymmärykseen. Hyvä niin sillä sen jälkeen se meidän koti ilmestyi kuin taikaiskusta eteen. Se oli se talo josta ainakin minä tiesin heti, että tässä se on. Kesäkuu on sitten mennyt talo ja laina-asioita hoitaen. Loppukesä hurahtaa muuton parissa. Elokuussa päästään omaan kotiin ja sitten alkanee uuden kodin laitto. Mahtaa mennä jo kalustamiseen tovi kun kolmiosta muutetaan yli puolet isompaan taloon. Mutta luvassa siis runsaasti sisustusaiheisia postauksia kunhan sinne asti päästään. Jos blogissa on hiljaista niin se johtuu vain siitä, että pakkaan ja juoksen kohta yksi veen perässä!
Mansikkapaikastavasemmalle
Viimeisimmät artikkelit
MUITA CASALAISTEN POSTAUKSIA
- Keramiikkaa osa 4white & black
- Uusi koti, uusi elämä, uusi minä!Miia / Oma Koti Valkoinen
- Ystävänpäiväalewhite & black
- Vanha kukkakimppu jäälyhtyynwhite & black
- Ystävänpäivä vinkitwhite & black
- Viihtyisä oleskelunurkkauswhite & black
- Mitä muuta voi pestä tiskikoneessa kuin astioita?white & black
- Uudenvuodenaattowhite & black
- Jouluateriawhite & black
- Puna-kulta joulukattauswhite & black