Joko hössötetään joulusta?

Kauppoihin ovat joulutuotteet tulleet myyntiin jo aikoja sitten. Kuulun siihen porukkaan jota joulukrääsä syyskuussa vähän ärsyttää. Kuitenkin olen jouluihminen henkeen ja vereen mutta ei nyt kuitenkaan syyskuussa…Lapsesta asti minulla on ollut joku päähänpinttymä, että marraskuussa annan itselleni luvan alkaa hössöttämään. Silloin olen suunnannut yleensä lahjaostoksille. Hassua miten tiukassa tämmöinen lapsuudessa kehitetty ajatus on -kun lokakuu vaihtui marraskuuhun ajattelin heti, että no nyt! Kaapissa odottaa purkki glögiä ja ulkovalot kaivelin kaapista eilen -vielä ne pitäisi paikoilleen laittaa. Tästä se taas pikkuhiljaa lähtee ja valtaa tilaa varmasti blogistakin. Tänä vuonna muuten vietetään ensimmäistä kertaa sukujoulua meillä -joulun laittoa on siis luvassa tavallista enemmän!

 

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *