Pitsiä

IMG_0408.jpg

 

Kun kyselin postaustoiveita joku kaipaili enemmän vaatepostauksia. Hetken aikaa yritin kuvailla päivänasu tyyppisiä postauksia mutta huonoin tuloksin. Hatunnosto kaikille muotibloggaajille -minä en kameran edessä nimittäin osaa olla. Blogin alkuaikoina noita kuvia nähtiin jossainmäärin mutta nykyään kameran edessä pönöttäminen tuntuu todella luonnottomalta. Mutta ehkä niitä asukuvia joskus hamassa tulevaisuudessa taas nähdään 😀

 

IMG_0409.jpg

 

Vaatehuonetta tyhjentäessä nappasin kuitenkin muutaman kuvan vaatekaapin sisällöstä. Siellä nimittäin on näkyvissä selvä trendi -pitsi! Jostain syystä viime kesästä asti olen haalinut pitsiä kaappiini. Kesän hipsin valkoisessa pitsimekossa ja syksyn myötä pitsi siirtyi paitoihin. Myös tunikat ovat olleet viime kuukausina melko pop. Kesävaatteita olen jo katsellut sillä silmällä ja luulen, että pitsilinja jatkaa vahvasti myös jatkossa.

 

IMG_0407.jpg

Viikonlopun Ikeareissulta kävin nappaamassa mukaan tuon Mulig vaatetelineen. Nyt hengarivaatteet majailevat siinä makuhuoneen puolella. Tarkoitus on siirtää tämä vaatehuoneeseen sen valmistuttua. Kun kerran seiniin ei hirveästi mitään pultattua saa niin päädyin tähän hyvin yksinkertaiseen ratkaisuun. Tuo Mulig oli minusta sopivan simppeli tarkoitukseen. Mietin ottaako näitä yksi vai kaksi mutta kotiin tultua huomasin, etteivät vaatteeni vie kuin puoli rekkiä -joten yhdellä mennään. Olen kyllä tyytyväinen, että vaatemäärä on kutistunut niin pieneen. Silti taidan vielä lähiviikkoina käydä raakalla kädellä läpi vaatekaappia ja miettiä mitä sinne ihan oikesi tarvitsee.

 

IMG_0411.jpg

Pia / Mansikkapaikasta Vasemmalle - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *